Yllätyssiirto – Arsenal myymässä maalivahtinsa Juventukselle?
Kuva: Getty Images
Arsenalin maalivahtitilannetta ensi kauden osalta on pidetty toistaiseksi vielä varsin epäselvänä. 35-vuotias Petr Cech ei enää nuorru, ja kakkosvahdiksi jäänyt David Ospina on tehnyt lähtöä seurasta. Emiliano Martínez ei puolestaan ole välttämättä valmis päävastuuseen.
Monien katseet ovatkin kääntyneet puolalaiseen Wojciech Szczesnyyn. 27-vuotias puolalainen pelasi Arsenalissa viisi kautta vuosina 2010-2015, mutta on viettänyt viimeiset kaksi kautta lainalla AS Romassa.
Szczesnyn otteet Serie A:ssa ovat olleet melko vakuuttavia, ja odotettavissa onkin ollut, että Arsenal kutsuu ensi kaudeksi lainamiehensä takaisin. Sky Sport Italian mukaan on kuitenkin käymässä toisin, jokseenkin yllättävästä syystä.
Sky kertoo, että Italian mahtiseura Juventus haluaa itselleen maalivahdin pahimmasta kansallisesta kilpailijastaan AS Romasta. Arsenalin kanssa on tiettävästi jo päästy sopuun 16 miljoonan euron siirtosummasta.
27-vuotiaan puolalaisen on määrä periä Gianluigi Buffonilta ykkösvahdin paikka, jos maalivahtilegenda lopettaa peliuransa kesällä 2018 40 vuoden ikäisenä. Ensi kauden Szceszny saisi näin ollen kuluttaa pääasiassa vaihtopenkkiä.
Jos siirto toteutuu, tekisi Juventus Szcesznyn kanssa nelivuotisen sopimuksen, joka takaisi miehelle neljän miljoonan ansiot per kausi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin