The Independent: Crystal Palacella neljä nimekästä managerivaihtoehtoa
Kuva: Getty Images
Valioliigan ensi kauden managerikuviot ovat hyvin pitkälti selvillä, mutta yksi merkittävä paikka on edelleen avoinna. Alisuorittanut Crystal Palace etsii edelleen uutta valmentajaa, kun seuran pääsarjassa pitänyt Sam Allardyce ilmoitti kauden päätteeksi lähtevänsä Palacesta ja jäävänsä eläkkeelle jalkapallon parista.
Lontoolaisseuran kerrotaan olleen aidosti kiinnostunut Hullia viime kaudella valmentaneesta Marco Silvasta, mutta Watford ehti napata tämän ennen kuin neuvottelut ehtivät kunnolla alkaa. Tällä viikolla odotetaan kuitenkin saatavan edistystä Palacen managerihakuun, ja mahdollisesti jopa ratkaisua.
The Independentin mukaan Crystal Palace haastattelee kuluvan viikon aikana potentiaalisia valmentajakandidaattejaan. Keskusteluihin saapuvat ainakin Roger Schmidt ja Mauricio Pellegrino, ja myös Sean Dychen kanssa ollaan keskusteluyhteydessä.
Sean Dyche valmensi viime kaudella Burnleyta, ja mikäli hän loikkaisi Palaceen, jäisi Burnleyssa puolestaan paikka auki. 45-vuotiaan Dychen uskotaan olevan halukas Palace-pestiin, joskin mies olisi toivonut jo saaneensa konkreettisen sopimustarjouksen. Englantilainen Dyche on ollut Palaceen ehdolla kahdesti aiemminkin.
Haastatteluihin on tällä viikolla tulossa kolme valmentajaa saarivaltion ulkopuolelta. Palace saattaakin palkata itselleen vasta seurahistorian toisen ei-brittiläisen valmentajan.
50-vuotias saksalainen Roger Schmidt sai huhtikuussa kenkää Bayer Leverkusenista vajaan kolmen kauden valmennusrupeaman jälkeen. Vaikka Leverkusenin kausi oli kehno ja seura jäi ulos europeleistä, pidetään Palacessa miehen energisestä pelitavasta. Schmidt saa kuitenkin yhä erorahoja Leverkusenilta, eikä ole välttämättä halukas niistä luopumaan, ellei Palacen palkkatarjous ole todella korkea.
45-vuotias Mauricio Pellegrino sai päättyneellä kaudella suurta arvostusta, kun hän luotsasi La Ligan sarjanousija Alavésin sarjan sijalle 9 sekä cupin loppuotteluun. Entinen puolustaja pelasi Liverpoolissa puoli kautta vuonna 2005, ja toimi Liverpoolissa Rafael Benítezin apulaisvalmentajana kausilla 2008-2010.
Kolmatta haastatteluun tulevaa valmentajaa Independent ei nimeä, mutta hänen sanotaan olevan eurooppalainen, jolla on runsaasti kokemusta Valioliigasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpool hävisi Pariisissa – Arne Slot myönsi: ”Olimme onnekkaita”
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa