Wayne Rooneyn palaamassa entiseen seuraansa? – Ex-joukkuekaveri: ”Hän jättää Man Unitedin”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin 2000-luvun suurimpiin tähtiin lukeutuva Wayne Rooney jäi viime kaudella totuttua pienempään rooliin. Pienentyneen peliajan seurauksena useat odottivat hänen vaihtavan seuraa jo tammikuun aikana, mutta joukkueen kapteeni päätti jäädä vielä Manchesteriin.
Nyt tilanne voi olla toinen. Tammikuun siirtoikkunan aikana muualle lähteminen on aina hieman vaikeampaa kuin kesällä. 31-vuotias Rooney pohtii myös varmasti tällä hetkellä, olisiko hänen paikkansa ensi kesän MM-kisoihin helpommin lunastettavissa jossain joukkueessa, missä peliaikaa tulisi säännöllisesti.
Rooney aloitti valioliigauransa kasvattajaseurassaan Evertonissa. Ennen siirtoaan yksi hänen joukkuekavereistaan oli Kevin Kilbane, joka uskoo ”Wazzan” lähtevän José Mourinhon miehistöstä.
– Wayne Rooney tulee todennäköisesti jättämään Unitedin. Siirto takaisin Evertoniin olisi hyvä ratkaisu, Killbane kertoi Goalille.
– Minusta näyttää siltä, että hän lähtee Old Traffordilta. Hän voi mennä Kiinaan, toiseen eurooppalaiseen joukkueeseen tai palata Evertoniin.
Rooney nousi jalkapallomaailman huipulle jo poikkeuksellisen nuorena. Tästä huolimatta Killbane uskoo, että pelaajalla on vielä paljon annettavaa.
– Minne tahansa hän meneekin, tulee hän olemaan sen joukkueen arvostetuimpia jäseniä. Hänellä on edelleen taito tuottaa samoja asioita kuin menneisyydessäkin.
Rooney on valioliigahistorian toiseksi paras maalintekijä 198 osumallaan. Edessä on ainoastaan legendaarinen maalitykki Alan Shearer.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä

- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta