Burnley teki liikkeitä siirtomarkkinoilla – Haaviin ”yhden seuran mies” sekä Irlannin maajoukkuepelaaja
Kuva: Getty Images
Yksi Valioliigan viime kauden parhaista kotijoukkueista, Burnley, ilmoitti keskiviikkona vahvistaneensa rivejään Leedsistä saapuvalla laitapuolustajalla Charlie Taylorilla. Taylor liittyy Burnleyn joukkoihin nelivuotisella sopimuksella.
Taylorin sopimus Leedsin kanssa umpeutui viime kauden päätteeksi, joten siirtokorvausta Burnleyn ei tarvitse maksaa. Hyppy Valioliigaan on 23-vuotiaalle puolustajalle sikälikin iso, että Burnley on miehen ensimmäinen seura Leedsin ulkopuolella. Leedsissä hän aloitti jo 14 vuotta sitten 9-vuotiaana.
– Tämä on ensimmäinen pysyvä siirtoni pois Leedsistä. Edessä ovat siis aivan uudet haasteet, mutta en malta odottaa sen alkua, Taylor kommentoi Burnleyn kotisivuilla.
– Tiesin, että aika oli oikea. Minua houkutti Burnleyssä niin moni asia, että ei siirtoa tarvinnut juurikaan miettiä.
– Valioliigalla on huikea vetovoima. Viikosta toiseen saa pelata Chelsean ja Manchester Unitedin kaltaisia joukkueita vastaan, joten en malta odottaa pääseväni tositoimiin, Taylor hehkuu.
BBC:n mukaan Burnley on päässyt sopuun toisestakin hankinnasta, jota ei kuitenkaan vielä ole virallisesti vahvistettu. 33-vuotias Irlannin maajoukkuehyökkääjä Jon Walters on saapumassa Hornetsiin Stokesta. Noin 3 miljoonan punnan siirtosummasta on jo päästy sopuun.
Walters on pelannut Stokessa peräti seitsemän kauden ajan. 226 valioliigaottelussa hän on viimeistellyt 43 maalia.
Burnleyn kärkimies Andre Gray on puolestaan tiettävästi kieltäytynyt jatkosopimustarjouksesta. Grayn uskotaan siirtyvän ensi kaudeksi West Hamiin.
LUE MYÖS:
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”