Arsenalin maalivahti lainasopimuksella La Ligaan: ”Kamppailen vuoden päästä ykkösvahdin paikasta”

Arsenal on lainannut kolmosvahtinsa Emiliano Martínezin kaudeksi 2017-2018 La Ligan nousijajoukkueeseen Getafeen.
24-vuotias argentiinalainen saapui Arsenalin organisaatioon 18-vuotiaana vuonna 2010. Debyyttinsä Arsenalin ykkösjoukkueessa Martínez teki syksyllä 2014 Mestarien liigan ottelussa Anderlechtia vastaan.
Kaikkiaan virallisia otteluita Arsenalin edustusryhmässä on kertynyt kuitenkin vain 11: kuusi kaudella 2014-2015 ja viisi viime kaudella. Martínez onkin kiertänyt lainalla Oxfordissa, Sheffield Wednesdayssa, Rotherhamissa ja Wolverhamptonissa. Nyt edessä on ensimmäinen laina Englannin ulkopuolelle, ja samalla yhteen maailman kovimmista sarjoista.
– Tulin tänne tyhjästä ja olen nyt Arsenalissa, yhdessä maailman suurimmista seuroista. En kuitenkaan ole koskaan tyytyväinen, Martínez kommentoi Arsenal Playerille.
– Olin kolmosvahti, joka taisteli kakkosvahdin paikasta. Ehkä tulevan kauden jälkeen kamppailen ykkösvahdin tontista Arsenalissa. Arsenalissa pitää aina antaa kaikkensa, ja siihen minä pyrin.
Arsenalin maalivahteja ovat tällä hetkellä Petr Cech ja David Ospina.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liverpool-fanit buuasivat Trent Alexander-Arnoldille – Arne Slot otti kantaa
- Nottinghamin omistaja meni vihaisena valmentajan puheille – näin Nuno kommentoi
- Man Unitedin vire ”hävettää” Rúben Amorimia – portugalilaisluotsi kyseenalaisti tulevaisuutensa seurassa
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- West Ham katkaisi surkean putkensa jatkamalla Man Unitedin vastaavaa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Man Unitedin vire ”hävettää” Rúben Amorimia – portugalilaisluotsi kyseenalaisti tulevaisuutensa seurassa
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan