Chelsea-pelaaja valmis lopulliseen läpimurtoon? – ”Hän tulee antamaan Moratalle aikaa”

Valioliigamestaruutta puolustavan Chelsean kesän tärkein hankinta on ollut 25-vuotias espanjalaishyökkääjä Álvaro Morata, josta se maksoi Real Madridille seuran ennätyssumman 70 miljoonaa puntaa. Vielä harjoituskaudella Morata ei ole säväyttänyt, mutta Chelsean kotisivuille kolumneja kirjoittavan Pat Nevinin mukaan joukkueella ei ole mitään syytä huoleen.
– Katsokaa vain Michy Batshuayin tilastoja, ja ymmärrätte. Hänen maalit per minuutti -lukemansa oli heittämällä joukkueensa paras, ja jopa yksi parhaista koko liigassa, itsekin 80-luvulla Chelseassa pelannut skotti kehuu.
– Itse asiassa tehtyään maalin joka 79:s minuutti Batshuayi oli jopa maalikuningas Harry Kanen edellä. Hänen nykyvireensä on jopa vielä parempi ja antaa lupaa odottaa paljon.
Chelsea hankki Batshuayin Marseillesta vuosi sitten 33,8 miljoonalla punnalla. Vielä debyyttikaudella 23-vuotias belgialainen jäi Diego Costan varjoon eikä peliminuutteja herunut paljoakaan ennen loppukauden merkityksettömiä otteluita. Nevin uskoo kuitenkin valoisaan lähitulevaisuuteen.
– Michy voi olla Bluesille paljon tärkeämpi pelaaja ensi kaudella kuin viime kaudella. Hän voi hyvinkin antaa Álvarolle aikaa, jota tämä tarvitsee peliimme sopeutuakseen.
– Seurasin Batshuayita jo ennen kuin hän tuli Bluesiin. Minulla ei ollut koskaan epäilystäkään siitä, etteikö hän osaisi tehdä maaleja. Itse asiassa hänen on vaikea lopettaa maalintekoa, kunhan hän vain saa tilaisuuksia.
Pat Nevin muistuttaa, että juuri Batshuayi ratkaisi lopullisesti Chelsean mestaruuden, päästyään West Bromwich -ottelussa vaihtopenkiltä maalintekoon. Ottelua seuranneissa neljässä ottelussa maalitahti jatkui hurjana, vaikkei Batshuayi pelannut ainuttakaan täyttä ysikymppistä.
West Bromwichia, Watfordia, Sunderlandia, Arsenalia ja Bayern Müncheniä vastaan belgialainen teki yhteensä seitsemän maalia loppukauden maalikiimassaan, tarkemmin sanottuna maalin joka 41:s minuutti. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että Nevin uskoo Batshuayin asettavan Moratalle todellisen haasteen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”