Arne Slot antoi rohkaisevan päivityksen Alexander Isakista
Liverpoolin päävalmentaja Arne Slot kertoi seuran sivuilla, että ruotsalaishyökkääjä Alexander Isak on palaamassa joukkueen harjoituksiin.
Viime kesän jättihankinta on ollut kuukausia sivussa, mutta hänen odotetaan olevan Liverpoolin treeneissä torstaina.
Isak kärsi nilkkavamman Tottenhamia vastaan joulukuussa. Hän on nyt viimein tervehtymässä. Avauskausi Liverpoolissa on ollut vaikea ja rikkonainen, mutta sesonki on vielä mahdollista päättää positiivisissa merkeissä.
Kaiken lisäksi Ruotsi selviytyi MM-jatkokarsinnoista kesän lopputurnaukseen, joten tähtihyökkääjästä voi olla vielä MM-kisoissa iloa maalleen.
– Hän on työskennellyt niin kovasti viimeiset kolme, neljä kuukautta päästäkseen kuntoon, ja tämä on kaikkien kannalta upea juttu. Tulossa ovat vasta ensimmäiset harjoitukset, mutta joukkueellekin tämä on mahtavaa, sillä saamme takaisin huipputason hyökkääjän, Slot kommentoi.
Isak, 26, siirtyi Newcastlesta Liverpooliin megadiilillä, kun siirtokorvaus oli 145 miljoonaa euroa ja sopimus allekirjoitettiin vuoteen 2031 saakka.
Ruotsalaishyökkääjä on pystynyt kuitenkin pelaamaan vain kymmenessä Valioliigan ottelussa, viidessä Mestarien liigan pelissä ja kerran Liigacupissa. Maaleja Isak on tehnyt yhteensä kolme.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Telegraph: Lisätietoja Arne Slotin tulevaisuudesta
- BBC: Arsenal ja Mikel Arteta neuvottelevat jatkosopimuksesta
- Tottenhamille surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui taas
- Fantasy Premier League: GW 32 – katso toimituksen Wildcard-joukkue
- BBC: Newcastle joutuu myymään kesällä ainakin yhden tähtipelaajansa
- Aston Villa ja Crystal Palace ponnistivat lähelle välieräpaikkoja – myös Nottinghamilla on sauma
- Virallista: Liverpool-ikoni jättää jäähyväiset seuralle
- Enzo Fernández pyysi anteeksi Chelsealta
- Tottenhamille karmea takaisku säilymistaistelussa
- Harry Maguire latasi suorat sanat Manchester Unitedin tilanteesta: ”Tarvitsemme laatua”
- Virallista: Liverpool-ikoni jättää jäähyväiset seuralle
- Tottenhamille karmea takaisku säilymistaistelussa
- Harry Maguire latasi suorat sanat Manchester Unitedin tilanteesta: ”Tarvitsemme laatua”
- Aston Villa ja Crystal Palace ponnistivat lähelle välieräpaikkoja – myös Nottinghamilla on sauma
- Enzo Fernández pyysi anteeksi Chelsealta
- Michael Carrick vahvisti: Manchester Unitedin puolustaja palaamassa viimein pelikentille
- Ex-valioliigatähti kiehahti: ”Jalkapallosta ymmärtämättömät olisivat parempia kuin nämä pellet”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Thierry Henry: Yksi asia voi koitua Arsenalin kohtaloksi Mestarien liigassa