Lähde: West Bromwich tavoittelee Leicesterin floppihyökkääjää
Kuva: Getty Images
West Bromwichin uutisoidaan tavoittelevan Ahmed Musaa hyökkäyksensä vahvistamiseksi. Birmingham Mailin mukaan 24-vuotiaan siirto saattaa tapahtua hyvinkin pian, sillä sekä molemmat seurat että itse pelaaja ovat sitä mieltä, että siirto olisi hyvä ratkaisu vähälle peliajalle jääneelle Musalle.
Nigerian maajoukkuehyökkääjästä tuli viime kesänä Leicesterin ennätyshankinta, kun tuolloin Valioliigan hallitsevan mestarin titteliä kantanut joukkue maksoi hänestä noin 20 miljoonaa euroa. Nykyään hän on seuran kalleimpien hankintojen listalla sijalla kolme, mutta ei voi sanoa, että Leicester olisi saanut rahoilleen vielä vastinetta.
Musa teki viime kaudella vain kaksi maalia ja tippui keväällä joukkueen pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle. Kilpailutilanne on koventunut vielä viime kaudesta, sillä Leicester vahvisti aiemmin tällä viikolla hankkineensa Kelechi Iheanachon Manchester Citystä.
Lähteen mukaan West Brom pyrkii lainaamaan pelaajan täksi kaudeksi ja sisällyttämään lainasopimukseen myös osto-option, jolla se saisi halutessaan pelaajan itselleen vuoden päästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Fantasy Premier League: GW 28 – katso parhaat puolustajat peliviikkoon 31 asti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”