Kaikki eivät usko Manchester Unitedin olevan vielä valmis palaamaan mestariksi, mutta Valioliigan kaikkien aikojen paras maalintekijä Alan Shearer veikkaa punapaitojen olevan alkavan kauden ykkönen. – Odotan viime kauden kärkikuusikolta paljon liikkeitä siirtomarkkinoilla ennen ikkunan umpeutumista elokuun lopussa, mutta tällä hetkellä sanoisin mestaruuden olevan Manchesterin seurojen kauppa, Shearer sanoo BBC:n verkkosivuilla. Muun muassa asiantuntijan töitä tätä nykyä tekevä Shearer sanoo, että kovia hankintoja tehneen Manchester Cityn managerilla Pep Guardiolalla ei ole enää varaa epäonnistua. – Uskon Cityn olevan siellä tai lähellä, mutta tällä hetkellä veikkaisin mestariksi Manchester Unitedia – niukasti. United voitti José Mourinhon johdolla jo kaksi pokaalia viime keväänä. Nyt hyökkäyspää on vahvistunut 24-vuotiaalla maalitykillä Romelu Lukakulla. – Hänestä tulee vain vieläkin parempi, ja jos United luo hänelle odotetun määrän maalintekopaikkoja, silloin hän tekee paljon maaleja myös heille, painottaa Shearer. Hän pitää myös keskikenttäpelaaja Nemanja Matićia erinomaisena kaappauksena. Entinen maajoukkuemies myöntää yllättyneensä siitä, että Chelsea päästi pelaajan kilpailijan leiriin. – Tämä viikon sanomisten perusteella luulen myös Bluesin managerin Antonio Conten olleen yllättynyt siitä, että sen annettiin tapahtua – etenkin, koska Tiémoué Bakayoko ei ole kunnossa. Shearerin mielestä yksi mestaruuskamppailun ratkaisevista tekijöistä löytyy penkin päästä. – Ja sitten on Mourinho itse. Useammin kuin ei, hän löytää tavan voittaa, mikä on yksi niistä syistä, joiden perusteella nostan Unitedin niukasti suosikiksi. Shearerin mielestä Cityn suurimmat kysymysmerkit leijailevat alakerran yllä. Pysyykö Vincent Kompany kunnossa ja pystyykö John Stones parantamaan viime kaudesta?

LUE MYÖS: