Internazionale Milanin laitahyökkääjä Ivan Perisic on yhdistetty Manchester Unitediin jo pitkään ennen siirtoikkunan aukeamista. Siirrosta ja sen lukuisista käänteistä on uutisoitu läpi kesän ja välillä kaupan toteutumista on pidetty jo lähes varmana. Vielä tähänkään päivään mennessä varmistusta ei ole kuitenkaan tullut ja vaikuttaa myös todennäköiseltä, ettei sitä ole tulossakaan. Ongelmana on pidetty Man Unitedin ja Interin välisiä neuvotteluita pelaajan siirtokorvauksesta, mutta lopulta kauppa onkin kaatumassa José Mourinhon kommenttien perusteella Perisicin omaan haluun. – Ivan on päättänyt jäädä Interiin, Mourinho kertoi Marcan mukaan. Myös Chelsean on uutisoitu tulleen kilpailuun Kroatian maajoukkuepelaajasta mukaan, mutta Man United -valmentajan puheiden perusteella myös lontoolaisseura on jäämässä nuolemaan näppejään.

LUE MYÖS: