West Ham keventämässä palkkamenojaan – Luopumassa jo nyt viime kesän hankinnastaan

Sky Sports kertoo, että West Ham on myymässä 27-vuotiaan laitahyökkääjänsä Sofiane Feghoulin Galatasarayhin. Algerialainen lensi lauantaina Turkkiin siirtoa viimeistelemään, ja twiittasi matkastaan itsekin.
I hit the road for the biggest club of
West Ham saa sivuston tietojen mukaan Feghoulista 4 miljoonan punnan (4,4 miljoonaa euroa) siirtokorvauksen. Samalla seura keventää palkkamenojaan, sillä West Ham on ollut siirtomarkkinoilla varsin aktiivinen.
West Ham on tuonut kesällä joukkueeseen neljä nimekästä vahvistusta: Joe Hartin, Javier Hernándezin, Pablo Zabaletan ja Marko Arnautovicin. Nelikosta huolimatta Hammersin kauden alku oli murheellinen, sillä Manchester United nöyryytti sitä sunnuntaina 4-0 -lukemin.
Valenciasta vuosi sitten West Hamiin siirtynyt Feghouli on edustanut Algeriaa kahdessa Afrikan mestaruusturnauksessa sekä vuoden 2014 MM-kisoissa. Feghouli teki West Hamille viime kaudella 27 ottelussa 4 maalia.
West Ham tavoittelee tiettävästi siirtomarkkinoilta yhä Portugalin maajoukkueen keskikenttäpelaaja William Carvalhoa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”