Kannattajille pettymys – Usain Boltia ei nähdäkään Old Traffordilla
Kuva: Getty Images
Kahdeksankertainen olympiavoittaja Usain Bolt on joutunut perumaan osallistumisensa Manchester Unitedin ja Barcelonan legendojen kohtaamiseen Old Traffordilla 2. syyskuuta. Peruutus johtuu pikajuoksutähden jalkavammasta, jonka hän koki Lontoon MM-kisojen toiseksi viimeisenä kisapäivänä, 4×100 metrin viestijuoksufinaalissa.
30-vuotias jamaikalainen on elinikäinen Manchestester Unitedin kannattaja, ja hänen oli määrä pelata hyväntekeväisyysottelussa yhdessä muun muassa Edwin Van der Sarin, Paul Scholesin ja Phil Nevillen kanssa.
100 ja 200 metrin juoksun maailmanennätysmies hyvästeli kilparadat yleisurheilun MM-kisoissa elokuussa. Jäähyväisistä tuli kuitenkin erilaiset kuin oli suunniteltu. Sadalla metrillä Boltin oli tyytyminen pronssimitaliin ja vihoviimeinen juoksu katkesi jo parinkymmenen metrin jälkeen jamaikalaisen takareisivammaan.
Bolt julkisti torstaina Twitter-tilillään röntgenkuvia jalastaan, mutta poisti kuitenkin kuvat nopeasti. Hän esitteli kuvat epäilyjen hälventämiseksi ja kertoi, että vammasta toipuminen kestää noin kolme kuukautta.
– En yleensä julkista diagnoosejani yleisölle, mutta valitettavasti jouduin kuuntelemaan epäilyjä loukkaantumisestani. En ole ikinä huijannut fanejani millään tavoin ja halusin koko sydämestäni juosta MM-kisoissa vielä kerran faneilleni, Bolt kirjoitti.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dominik Szoboszlailta karmea moka – Liverpool silti jatkoon FA Cupissa
- Newcastle: merkittävä jatkosopimus
- Tottenham ryöväsi jo sovitun kaupan – maksaa Atléticon pelaajasta 40 miljoonaa euroa
- Toimittaja: Donyell Malen saattaa jättää Valioliigan – seurat pääsivät sopuun lainasta
- Virallista: Aston Villa hankki hyökkääjän Ranskasta
- Avainpelaaja saattaa jättää West Hamin – neuvottelut käynnissä
- Manchester United pelaa tällä kaudella vähiten otteluita jopa 111 vuoteen
- Virallista: Per Mertesacker jättää Arsenalin
- Tottenhamille surkeita uutisia – luottopelaaja joutui leikkaukseen
- Tässä on Manchester Unitedin ykköskandidaatti väliaikaisvalmentajakseen
- Tässä on Manchester Unitedin ykköskandidaatti väliaikaisvalmentajakseen
- Brighton pudotti Manchester Unitedin FA Cupista!
- Roy Keane: Arsenal-pelaaja noussut maailman parhaiden joukkoon
- ”Todella provosoivaa” – Aston Villan ja Tottenhamin pelaajat tappelussa
- Kausi ohi – Liverpoolin Conor Bradley joutuu leikkaukseen
- Virallista: Per Mertesacker jättää Arsenalin
- Avainpelaaja saattaa jättää West Hamin – neuvottelut käynnissä
- Antoine Semenyo kiitti Bournemouthin faneja hienolla eleellä
- Virallista: Aston Villa hankki hyökkääjän Ranskasta
- Tottenham hylkäsi tarjouksen Radu Drăgușinista – agentti odottaa siirtoa