BBC: Liverpool hylkäsi 27 miljoonan euron tarjouksen topparista – koirankopissa tämäkin kausi?

Liverpool on hylännyt Crystal Palacen tekemän 25 miljoonan punnan (noin 27 miljoonaa euroa) arvoisen tarjouksen Mamadou Sakhosta. Asiasta kertoo BBC.
Palace teki tiistaina tarjouksen, jonka pohjahinta oli 22 miljoonaa puntaa. Loput kolme miljoonaa olisi maksettu tiettyjen ehtojen täyttyessä. Se oli BBC:n mukaan Palacen kolmas tarjous tänä kesänä. Liverpool hylkäsi tarjouksen siltä seisomalta. Poolin kanta on se, että Sakhosta on saatava vähintään 30 miljoonaa puntaa.
27-vuotiaan Sakhon tilanne on vähintään kummallinen, sillä hän on Liverpoolissa täysin koirankopissa. Mies ei pelannut viime kaudella kertaakaan ennen kuin hänet lainattiin kevääksi juuri Palaceen. Lontoolaisseurassa homma toimi saman tien, mutta loukkaantuminen pilasi loppukauden.
Sakhon sopimus Liverpoolin kanssa ulottuu kesään 2020. Hän ei ole tälläkään kaudella kuulunut kertaakaan kokoonpanoon, joten koirankoppielämä jatkuu.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan