Vahvistus: Liverpool-puolustaja pääsi koirankopista – 28 miljoonan euron kaupassa Lontooseen

Liverpool on myynyt yön pimeinä tunteina Mamadou Sakhon Crystal Palaceen. Lontoolaisseura vahvistaa tiedon verkkosivuillaan.
Siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen, mutta Sky Sportsin mukaan se on 26 miljoonaa puntaa (28 miljoonaa euroa). Sakho allekirjoitti Palacen kanssa nelivuotisen sopimuksen.
27-vuotiaan Sakhon uran viime vuodet ovat olleet täynnä tapahtumia. Mies siirtyi PSG:stä Liverpooliin kesällä 2013. Kolmella ensimmäisellä kaudella vastuuta tuli ihan kohtuullisesti. Loppukeväästä 2016 Sakhon sanottiin kuitenkin kärähtäneen dopingista. Tapaus kuivui kasaan, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Sakho ei päässyt osallistumaan EM-kisoihin, mitä hän ei ole tiettävästi antanut anteeksi.
Samana kesänä Sakholla meni harjoitusleirillä sukset ilmeisen ristiin Pool-manageri Jürgen Kloppin kanssa. Sakho lähetettiin reservijoukkueen matkaan, eikä hän sittemmin ole enää Poolin edustusjoukkueessa pelannut.
Viime keväänä Sakho pääsi tarttumaan oljenkorteen, kun hänet lainattiin Palaceen. Se oli molemmin puolin hyvä kokemus, ja kauden päätteeksi Sakho halusi siirtyä. Siirto meni lopulta kalkkiviivoille, mutta nyt se toteutui.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä