Siirtoikkuna sulkeutui viime viikon loppupuolella, mutta edelleen seurat voivat tehdä hankintoja – vapaiden pelaajien markkinoilla.

Esittelemme tässä kymmenen mielenkiintoista pelaajaa, jotka kaikki ovat parhaillaan ilman seuraa.

10. Joleon Lescott

Lescott on tehnyt komean uran. Seuroina Wolves, Everton, Man City, West Brom, Aston Villa, AEK Ateena ja Sunderland. Valioliigassa 288 ottelua, Englannin maajoukkueessa 26. Onko enää ottajia? Viimeisen kolmen vuoden aikana Lescott on kiertänyt neljä seuraa ja on nyt toista kertaa työttömänä. Ikää on jo 35 vuotta. Saako enää tilaisuutta pääsarjatasolla?

9. Mathieu Flamini

Flamini oli työtön viimeksi vuosi sitten. 8.9.2016 hänet pestattiin Crystal Palaceen. 33-vuotias keskikenttämies pelasi lopulta kymmenessä valioliigaottelussa yhteensä 270 minuuttia. Kenties samanlaista täyttömiehen roolia olisi tarjolla nytkin jossain häntäpään seurassa? Flaminin kohdalla ei sinänsä tarvitse kysyä ”mitä uran jälkeen”, sillä ranskalainen työskentelee kentän ulkopuolella biopolttoaineiden parissa.

8. Chico Flores

Tässä vähän erilainen nosto listalle. Vannoutuneet valioliigafanit kenties muistavat Chico Floresin, jonka Swansea osti Genoasta 2,5 miljoonalla eurolla kesällä 2012. Kahden seuraavan kauden ajan Chico oli Swansean parhaita ellei paras pelaaja. Espanjalaistopparin ongelma on se, että hän on pelannut viimeiset kolme vuotta Qatarin liigassa. Nyt mies on ilman seuraa, mutta onko Valioliigaan enää asiaa? Ikää on vasta 30 vuotta, joten se ei ole mikään este. Mutta voiko taso enää olla sama kuin ennen Qatarin-reissua?

7. Joe Ledley

Keskikentän luottojuhta. 30-vuotias Ledley on pelannut Walesin maajoukkueessa jo 73 ottelua. Valittiin mukaan syyskuunkin maaotteluihin, vaikka on ilman seuraa. Viime kaudella Crystal Palacessa vastuuta 18 valioliigaottelussa. Luulisi, että Ledleylle olisi käyttöä esimerkiksi häntäpään valioliigaryhmässä tai jossain päin Mestaruussarjaa.

6. José Antonio Reyes

La Ligan voittaja. Valioliigan voittaja. FA Cupin voittaja. Viisinkertainen (?!) Eurooppa-liigan voittaja. Reyes on näitä kaikkia, ja hän olisi vapailla markkinoilla. Pelejä on vyöllä niin Arsenalissa, Real Madridissa, Atlético Madridissa, Benficassa kuin Sevillassakin. Viime kausi meni Espanyolissa, jossa Reyes oli neljänneksi paras maalintekijä ja toiseksi paras maalisyöttäjä. Reyes teki tai syötti maalin keskimäärin 124 minuutin välein. Joten kyllä 34-vuotiaassa vielä virtaa pihisee.

5. Volkan Sen

Tässä vähän erilainen ehdokas listalle. Kyseessä on 30-vuotias laitahyökkääjä, joka on pelannut koko uransa kotimaassaan Turkissa. Pari viimeisintä kautta vierähti suurseura Fenerbahcessa, jossa Sen oli avauksen mies. Turkin maajoukkuepelaaja on nopea laituri, joka kykenee 1v1-ohituksiin ja murtaviin syöttöihin. Olisiko ihan mahdoton ajatus, että valioliigaseurat suuntaisivat katseensa Turkkiin?

4. Benoît Trémoulinas

31-vuotias Trémoulinas pelaisi tällä hetkellä käytännön varmasti jossain suhteellisen isossa pääsarjaseurassa, jos polven kierukka ei olisi hajonnut toissa kauden lopussa. Siinä vaiheessa Trémoulinas oli vielä Sevillan ykkösvaihtoehto vasemmaksi pakiksi. Koko viime kausi meni ohi polvivamman vuoksi eikä mies ole vieläkään pelikunnossa. Jos polvi vielä saadaan kasaan, niin Trémoulinasista voisi olla iloa jollekin keskitason seuralle.

3. Giuseppe Rossi

Italian maajoukkueessa 29 ottelua, seitsemän maalia. 170 peliä La Ligassa, 53 Serie A:ssa, 16 Valioliigassa. Oli aikoinaan tiettävästi lähellä siirtoa Barcelonaan, ja ikää on edelleen vasta 30 vuotta. Ongelma: isot loukkaantumiset. Nytkin on sivussa arviolta lokakuuhun. Mutta silti, potentiaalia on edelleen jokerikortiksi. Viime kaudella Celta pestasi Rossin, joka tarjosi vastalahjaksi neljä maalia 791:n La Liga -minuutin aikana. Mikä seura haluaa nyt ottaa suhteellisen matalan riskin, jossa hyödyt voivat kuitenkin nousta merkittäviksi?

[readmore from=mielipide]

2. Bacary Sagna

Manchester Cityssä siivottiin viime kauden päätteeksi ihan urakalla. Pesuveden mukana meni useampia kokeneita pelaajia, joista lähes kaikki ovat löytäneet itselleen uuden seuran. Sagna ei ole. 267 valioliigaottelua ei ole tullut taskuun ihan tyhjästä. Ikää on toki jo 34 vuotta, mutta Sagna pelasi vielä viime kaudellakin Cityn oikean pakin tontilla enemmän pelejä kuin kukaan muu. Luulisi ottajia riittävän.

1. Jan Kirchhoff

Lienee suhteellisen harvinaista, että vapaiden agenttien listalta löytyy 26-vuotias pelaaja, joka on pelannut Bayern Münchenissä ja 18 ottelua Saksan U21-maajoukkueessa. Kirchhoffin ongelmana ovat olleet Rossin tavoin loukkaantumiset. Pesti Sunderlandissa alkoi erinomaisesti keväällä 2016. Viime kausi meni kuitenkin lähes kokonaan ohi vammojen vuoksi. Sopimusta ei uusittu, ja nyt polvivammasta toipunut keskikentän ankkuri etsii itselleen uutta seuraa. Ihme on, jos sellaista ei Euroopan top 5 -sarjoista löydy.