SportBild: Renato Sanchesin Swansea-lainan taustalla myös ”kurinpidollisia syitä”
Kuva: Getty Images
20-vuotiaan Renato Sanchesin lainasiirtoa Swanseaan on pidetty yhtenä kesän siirtoikkunan potentiaalisesti parhaimmista kaappauksista. Moni suurseurakin oli Sanchesista kiinnostunut, mutta Joutsenet vetivät pisimmän korren managerin Paul Clementin myötävaikutuksen avulla.
Sitä, että Swansea ylsi Sanches-kisan voittajana maaliin, on selitetty enimmäkseen sillä, että Clementillä on hyvät suhteet Bayern Müncheniin. Toimihan hän Carlo Ancelottin apulaisvalmentajana Bayernissa ennen siirtoaan Swanseaan, ja valmensi siellä myös Sanchesia.
Swanseassa uskotaan olevan Sanchesille myös enemmän peliaikaa tarjolla kuin mitä suuremman kokoluokan seuroissa olisi ollut. Portugalilainen pääsikin ensimmäisessä Swansea-pelissään heti avauskokoonpanoon, joskin peliesitys jätti kosolti toivomisen varaa.
Nyt saksalainen SportBild kertoo, ettei Sanchesin lähettäminen lainalle johtunut ainostaan pelillisistä syistä, vaan taustalla oli myös kurinpidollisia aihioita. Nuori mies ei ole osoittanut Baijerissa ammattijalkapalloilijalta odotettavaa jämptiyttä ja säntillisyyttä, vaan on maksellut oppirahojaan myös kentän ulkopuolella.
Sanchesin ongelmat ovat olleet ennen kaikkea täsmällisyydessä. Kerran hän myöhästyi paluulennoltaan kahden vapaapäivän jälkeen ja missasi siten kokonaiset harjoitukset. Ancelotti ei suojattiaan kuitenkaan tästä rankaissut.
Myöhästely jatkui kuitenkin uuden kauden valmistautumisjaksollakin. Sanches oli jättänyt useampaan kertaan tulematta sovittuun aikaan sovittuun paikkaan, eikä Bayern-johto tätä hyvällä katsonut.
Aika näyttää, saako Paul Clement Sanchesiin ryhtiä niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Lahjoista menestys ei jää kiinni, mutta asennepuoli on vähintään yhtä tärkeä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä

- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta