Valioliigan alkukauden tähdistökentällinen on tässä – isoja tähtia ja kaksi tuntemattomampaa nimeä
Kuva: Getty Images
Valioliigakautta 2017-18 on nyt takana viiden kierroksen verran. Edelleen on melko aikaista tehdä suuria johtopäätöksiä sarjataulukon perusteella, mutta tässä vaiheessa voidaan jo arvioida pelaajien alkukautta.
Tässä on alkukauden pelien suurimmat onnistujat pelipaikkakohtaisesti.
Maalivahti
Jonas Lössl, Huddersfield Sarjanousija Huddersfield on ollut yksi alkukauden suurimmista yllättäjistä. Suurin syy tähän on sen erinomaisesti toimiva puolustuspelaaminen. Joukkue päästi ensimmäisen maalinsa vasta neljännen sarjaottelunsa lopussa ja yksilöistä eniten tästä saa kiittää tanskalaismaalivahtia.Puolustus
Marcos Alonso, Chelsea Alonso on tutusti pelannut kaikki minuutit Chelsean alkukaudella. Espanjalainen on jatkanut siitä, mihin viime kaudella jäi. Homma toimii sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan todella hyvin. Eric Bailly, Manchester United Monet ovat ylistäneet kauden aikana Man Unitedin hurjaa jälkeä tehnyttä hyökkäystä, jonka seurauksena monilta on jäänyt huomaamatta sen erinomainen puolustuspelaaminen. José Mourinhon miehistö on päästänyt maaleja ainoastaan yhdessä ottelussa. Baillyn pelaaminen on illasta toiseen ollut todella korkealla tasolla ja katsomme Man Unitedin erinomaisen puolustuspelaamisen kulminoituvan eniten häneen ja David de Geaan. Jamaal Lascelles, Newcastle Nostimme kausiennakossamme Lascellesin Newcastlen tärkeimmäksi pelaajaksi. Moni yllättyi valinnasta, mutta englantilaispuolustaja on otteillaan osoittanut valintamme olleen oikea. Rafael Benitezin miehistö on viiden kierroksen jälkeen sensaatiomaisesti viidentenä ja tästä voi suoranaisesti kiittää sekä hyökkäys- että puolustuspäässä loistanutta Lascellesia. Hän on muun muassa tehnyt kaksi voittomaalia joukkueelleen. Antonio Valencia, Manchester United Aiemmin urallaan laitahyökkääjänä pelannut Valencia on puhjennut uudelleen kukkaan laitapuolustajan tontilla. Hän on pelannut täydet minuutit Man Unitedin alakerrassa ja otteet ovat illasta toiseen hämmästyttävän hyviä.Keskikenttä
Mohamed Salah, Liverpool Liverpoolin hyökkäyspelaaminen on ollut alkukaudella laadukasta. Salahin hyvät otteet kokonaisuudessaan eivät yllätä, mutta paikkojen tuhlaajana tunnetun miehen viimeistely on yllättänyt. Egyptiläinen tuo vaarallisuutta Liverpoolin hyökkäykseen ja on ottanut isoa roolia kun ensin Philippe Coutinho ja nyt Sadio Mané eivät ole olleet käytettävissä. Kevin de Bruyne, Manchester City Onko De Bruyne tällä hetkellä jopa Valioliigan paras pelaaja? Monien mielestä kyllä. Hänen liikkumisensa ja pallollinen pelaaminen ovat upeaa katseltavaa. Vaikka hänen tehonsa ovat ”vain” 0+3, on useat Man Cityn maalit tulleet hänen oivalluksien kautta, vaikka ne eivät tehoissa kaikki näykään. Paul Pogba, Man United Pogba ei ollut viime kauden alkua lukuun ottamatta niin huono debyyttikaudellaan kuin monet väittivät. Hänen peruspelaamisensa on edelleen pysynyt laadukkaana, mutta nyt sen lisäksi Nemanja Maticin puolustavan roolin myötä häneltä odotettavia tehojakin on alkanut tulemaan hyvin. Henrikh Mkhitaryan, Man United Mkhitaryanin alkukausi on ollut uskomaton. Viisi maalisyöttöä 419 minuuttiin on todella kova lukema. Vaikeahkon debyyttikauden jälkeen hän on näyttänyt jälleen siltä samalta pelaajalta, joka teki todella kovia tehoja Bundesliigassa.Hyökkäys
Sergio Agüero, Man City Ennen kauden alkua pohdittiin, onko argentiinalaisen aika Man Cityn ykköshyökkääjänä ohi Gabriel Jesusin myötä? Agüero on laittanut ensimmäisessä viidessä ottelussa tiskiin sellaiset näytöt, että tulisi ennemmin pohtia onko hän koko sarjan ykköshyökkääjä eikä vain Man Cityn. Yhteistyö Jesusin ja De Bruynen kanssa on toiminut erinomaisesti. Romelu Lukaku, Manchester United Vaikka Lukaku on osoittanut tasonsa jo useana kautena, kohdistui häneen siirtosummansa ja kaavaillun roolinsa myötä niin valtavat odotukset, että monet miettivät, pystyykö hän niitä täyttämään. Viisi maalia viiteen otteluun riittänee vastaukseksi. Belgialaisen peruspelaaminen ei aina ole kauneinta katseltavaa, mutta maaleja tulee niin kovalla tahdilla, ettei häntä voi jättää ulos tältä listalta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?