Walesin EM-sankari pätkäsopimuksella Mestaruussarjaan – ”Halusin nälkäisen managerin”
Kuva: Getty Images
30-vuotias Joe Ledley oli epäilemättä yksi kiinnostavimmista sopimuksettomista pelaajista, kun siirtoikkuna meni kiinni kolme viikkoa sitten. Oli, vaan ei ole enää, sillä nyt Mestaruussarjan Derby on vahvistanut rivejään Walesin maajoukkueen keskikenttäpelaajalla.
Ledleyn sopimus Crystal Palacen kanssa umpeutui viime kauden päätteeksi, eikä uutta työnantajaa kesän aikana löytynyt. Mestaruussarjassa tällä hetkellä sijalla 15 majailevan Derbyn kanssa hän solmi tammikuuhun saakka ulottuvan pätkäsopimuksen.
Walesin viime vuonna välieriin saakka yltäneen EM-joukkueen avainpelaajiin kuulunut Ledley saattaa debytoida Derbyn paidassa jo ensi lauantaina Birminghamia vastaan.
Tärkeänä tekijänä Ledleyn seuravalinnassa oli Pässien manageri Gary Rowett.
– Gary Rowett myi minulle seuran välittömästi. Hän kertoi, mitä odottaa minulta ja olin samaa mieltä kaikesta, mitä hän sanoi, Ledley kuvailee.
– Hän on nuori manageri, joka pärjäsi hyvin Birminghamissa ja nyt hän tekee hyvää työtä täällä. Hänellä on nälkää, ja sellaisen managerin kanssa haluan tehdä töitä.
Ledley pelasi vuoteen 2010 saakka kasvattajaseurassaan Cardiffissa. Sen jälkeen edessä oli kolme ja puoli kautta Celticissä ja yhtä pitkä aika Crystal Palacessa. Walesin maajoukkueessa Ledley on pelannut 73 ottelua. Manageri Chris Coleman ei pudottanut Ledleytä ryhmästä kesäkuun ja syyskuun maaotteluissakaan, vaikka tämä oli ilman seuraa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa