Evertonin pitkäaikaispotilas lähestyy pelikuntoa – Kaksi polvileikkausta takana
Kuva: Getty Images
Evertonin tämän kesän pelaajahankintojen onnistuminen on saattanut jättää monien mielestä vielä toivomisen varaa. Edellisenä kesänä Crystal Palacesta hankittu Yannick Bolasie sen sijaan vaikutti viime syksynä jota kuinkin nappihankinnalta, mutta paha polvivamma katkaisi ikävästi laiturin kauden viime joulukuussa.
Kongon Demokraattisen Tasavallan maajoukkuepelaaja on joutunut käymään läpi kaksi polvileikkausta, mutta hiljalleen mies lähestyy pelikuntoa. Bolasie aloitti harjoittelun pallon kanssa viime viikolla, eikä edustusjoukkueen harjoitusvahvuuteen liittyminen ole enää kaukana.
– Olen iloinen, että sain palata treenikentälle. Olen päivä päivältä vahvempi ja odotan innolla otteluihin paluuta, 28-vuotias Bolasie sanoi Evertonin kotisivujen haastattelussa.
– Työtä riittää yhä, mutta olen iloinen jo tähänastisesta edistyksestä. Juuri nyt kaikki näyttää loksahtelevan paikoilleen. Minulla on hyvää aikaa harjoitella juttuja, joista on minulle hyötyä.
– Fanit ovat olleet tukenani loukkaantumisesta lähtien. Nyt palan halusta saada näyttää heille, mitä todella osaan.
LUE MYÖS:
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Thomas Frank otti taas yhteen Spurs-fanien kanssa: ”Täysin asiatonta”
- Arsenalia vastaan loistanut Chelsea-peluri ei ehkä pelaa seuraavassa ottelussa: ”Rehellisesti, ei”
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- West Ham -tähdeltä suorat sanat Englannin jalkapalloliitolle
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta