Wayne Rooneyn ja Cristiano Ronaldon ex-joukkuekaveri luuttuaa lattioita – ”Alamäki alkoi siitä, kun…”

Liigacupin finaali maaliskuussa 2009. Manchester United vastaan Tottenham. Unitedin voittajajoukkueessa muun muassa Cristiano Ronaldo, Paul Scholes, Nemanja Vidic, Ryan Giggs ja Carlos Tévez. Ja Richard Eckersley.
Tuosta päivästä tuntuu olevan ikuisuus. Ainakin kun katsotaan, missä miehet ovat nyt. Ronaldo paukuttaa edelleen maaleja hurjaa tahtia. Eckersley ei. Eckersley luuttuaa lattioita.
Tätä nykyä 28-vuotias Eckersley lopetti uransa jo kaksi vuotta sitten.
– Kun tajusin, ettei jalkapallo ole kaikki kaikessa, osa intohimostani peliä kohtaan kuoli. Kun lopetin, olin 100-prosenttisen valmis lopettamaan. Päätös oli oikea, en halunnut pitkittää unelmaa, Eckersley sanoo BBC Sportin haastattelussa.
Eckersley on kotoisin Salfordista, aivan kuten Scholes. Paikallinen Manchester United oli luonnollinen valinta.
– Taisin elää kuplassa. Otin kaiken itsestäänselvyytenä.
Man Unitedista Burnleyyn
Eckersley ei koskaan ollut varsinaisesti edustusjoukkueen pelaaja. Mutta kyllä hän pääsi maistamaan ison maailman meininkiä. Vyölle kirjattiin neljä ottelua Unitedin ykkösjoukkueessa ja monta muuta peliä hän istui penkillä kaudella 2008-09. Kausi päättyi Unitedin tuplamestaruuteen, kun joukkue voitti sekä Valioliigan että Liigacupin.
Samana kesänä Eckersley päätti lähteä Burnleyyn. Siirto laukaisi kierteen, joka johti uran päättymiseen seitsemän vuotta myöhemmin.

– Old Traffordilla tehdyn debyytin jälkeen alkoi alamäki. Lähdin Unitedista. Ei kukaan tee niin. Mutta minä vain satun rakastamaan kokemuksia ja uusien kulttuurien kokemista.
– En ollut koskaan Wayne Rooney, Cristiano Ronaldo tai joku vastaava tähtipelaaja. Toki minä pelasin heidän kanssaan ja pääsin uskomattomaan joukkueeseen. Se on kova juttu.
”Se avasi silmäni”
Burnleyssä siviilielämä ei ollut kovin ruusuista, mutta seuraava kokemus löytyi Yhdysvalloista. Ja se oli sen luokan kokemus, että koko tulevaisuus muuttui.
– [Burnleyssa] minulla oli hieno koti ja auto, mutta olin vain itsekseni. Nicola [Eckersleyn vaimo] kävi yliopistolla ja minä vain mietin, mitä tekisin.
– Jalkapallo ei sujunut siihen aikaan kovin hyvin, ja olin aika yksinäinen.

– Muutos tuli vasta kun lähdin Yhdysvaltoihin ja näin miten jalkapalloilijat siellä elivät. He olivat tarkkoja rahojensa kanssa. Heille ei ollut väliä, millaisia vaatteita tai kenkiä he omistivat. Se avasi silmäni.
– Kun pelasin New Yorkissa [Red Bulls, vuosi 2014], jalkapallo ärsytti todella paljon. Aloin katsoa paljon dokumentteja ja lukea kirjoja. Silmäni aukenivat toden teolla.
Elintarvikekauppias
Peliuran päätyttyä mies ei jäänyt toimettomaksi, vaan muutti vaimonsa ja tyttärensä kanssa Lounais-Englannin Totnesiin. Se on vain noin kahdeksan tuhannen asukkaan pikkukylä Devonin kunnassa. Totnesissa Eckersley perusti vaimonsa kanssa ympäristöystävällisen elintarvikekaupan, jossa ei synny lainkaan roskaa. Englannin ensimmäisen laatuaan.
Asiakkaat tuovat mukanaan omat purkkinsa, pullonsa ja laatikkonsa. Tarjolla on raakatuotteita, joita ei ole pakattu valmiisiin rasioihin.
Jos meillä ei ole planeettaa, jalkapallolla ei ole paljon merkitystä.
– Siivoan lattioita, luuttuan, teen kaikkea mitä jalkapalloilijat eivät yleensä tee. Olen siellä koko ajan töissä.
– Jalkapallo on uskomaton siinä, miten se yhdistää ihmisiä ympäri maailman. Mutta jos meillä ei ole planeettaa, jalkapallolla ei ole paljon merkitystä.
Ovatko vanhat pelikaverit käyneet?
Kauppaansa Eckersley ei ole mainostanut Man United -leimalla. Se on ollut ihan tarkoituksellista.
– Pidimme tarkoituksella matalaa profiilia asian tiimoilta. Emme halunneet, että kauppa saisi jonkinlaisen leiman.
– Meillä oli suunnitelma kysyjiä varten. Jos joku olisi kysynyt menneisyydestämme, vaimoni olisi kertonut ummet ja lammet opettajantyöstään. Toivoimme, että siinä sivussa kysyjä unohtaisi kysyä minulta.

Sittemmin Eckersleyn menneisyys on paljastunut.
– Olen iloinen, että se tuli ilmi kuusi kuukautta kaupan avaamisen jälkeen. Totnesin yhteisö on ehtinyt jo huomata, millainen tyyppi minä olen.
Lopuksi haastattelija kysyi, ovatko Cristiano Ronaldo, Rooney, Scholes, Giggs ja kumppanit käyneet tutustumassa kauppaan.
– Eivät, Eckersley nauroi. Ehkä joku heistä kävelee ovesta sisään lähiaikoina.
Alkuperäisen BBC:n jutun voit lukea tästä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Chelsean jättävä N’Golo Kanté saa rahakkaan sopimuksen Saudi-Arabiasta
- Arsenal ja Tottenham kiinnostuneet Englannin maajoukkuepelaajasta – jättämässä Valioliigasta pudonneen Leicesterin
- Fabrizio Romano: Kaikki valmista – Alexis Mac Allister siirtyy tällä summalla Liverpooliin
- Manchester Citylle huojentavia uutisia: Luottopelaaja sittenkin pelikunnossa Mestarien liigan finaalissa
- Guardian: Chelsea kiinnostunut La Ligassa säväyttäneestä keskikenttäpelaajasta – hintalappu selvillä
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Sergio Ramos kehottaa Harry Kanea siirtymään Real Madridiin
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Arsenal ja Tottenham kiinnostuneet Englannin maajoukkuepelaajasta – jättämässä Valioliigasta pudonneen Leicesterin
- Chelsean jättävä N’Golo Kanté saa rahakkaan sopimuksen Saudi-Arabiasta
- Fabrizio Romano: Kaikki valmista – Alexis Mac Allister siirtyy tällä summalla Liverpooliin
- Sergio Ramos kehottaa Harry Kanea siirtymään Real Madridiin
- Wilfried Zaha sai valtavan tarjouksen Saudi-Arabiasta
- Guardian: Chelsea kiinnostunut La Ligassa säväyttäneestä keskikenttäpelaajasta – hintalappu selvillä