Liverpool-siirto käänsi ex-maalitykin uran laskuun – ”Rakkauteni lajia kohtaan alkoi hiipua”
Kuva: Getty Images
Pelaajauransa päättänyt Rickie Lambert sanoo Daily Mailin haastattelussa, ettei hän saanut viimeisten vuosien aikana riittävästi nautintoa.
Kärkipelaaja Lambert takoi Southamptonissa maaleja vuosina 2009-2014, mutta sen jälkeen Liverpoolissa, West Bromwichissa ja Cardiffissa peliaika oli tiukassa.
– Minulle maksettiin hyvin, mutta en aloittanut jalkapallon pelaamista rahan takia. Ja päätettyäni lähteä Liverpooliin uhrasin säännöllisen avauskokoonpanon paikan, ja silloin rakkauteni lajia kohtaan alkoi hiipua, Lambert kertoo.
– Minun ei olisi koskaan pitänyt hyväksyä vaihtopenkillä olemista, vaikka (manageri) Brendan Rodgers oli tehnyt minulle selväksi, että olisin (Luis) Suárezin ja (Daniel) Sturridgen varamies.
Lambert myöntää, ettei hän koskaan ollut yhtä nopea tai teknisesti taitava kuin parhaat pelaajat.
– Mutta mitä itse pelaamiseen tulee, omassa päässäni onnistuin vakuuttamaan itselleni, että olin paras.
Pelaaja oli ajatellut jatkaa uraansa vielä vuoden ajan Wiganissa, mutta alaselkäongelmat pakottivat hänet ripustamaan nappulakengät naulaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa