Ex-Liverpool-valmentaja kieltäytyi kahdesta Man United -legendasta – ”viimeinen asia, jota kaipasin”

Entinen Liverpool-pelaaja ja valmentaja Graeme Souness on tehnyt kovan paljastuksen. Sounessin mukaan Redsillä oli hänen aikanaan mahdollisuus taannoin hankkia sekä hyökkääjä Eric Cantona että maalivahti Peter Schmeichel riveihinsä.
Ikonisesta kaksikosta kummastakin tuli Valioliigan suuria tähtiä Liverpoolin pahimman kilpailijan Manchester Unitedin paidassa.
– Minulta meni ohi kaksi pelaajaa, joista tuli legendoja Unitedissa. Pääkykyjenetsijämme Ron Yeats kertoi minulle nuoresta tanskalaisvahdista, joka oli Liverpoolin kannattaja. Hän oli valmis maksamaan matkansa ja hotellinsa viettääkseen aikaa kanssamme. Olin kuitenkin jo hankkinut David Jamesin ja uskoin pärjääväni ilman tulokasvahtia, Souness muisteli Sunday Timesille.
– Cantona oli toinen, jonka ohitin. Pelasimme kotonamme Auxerrea vastaan ja Michel Platini tuli luokseni pelin jälkeen. Hänellä oli pelaaja minulle. Ongelmapoika, mutta käytännöllinen pelaaja. Ongelmapelaaja oli kuitenkin viimeinen asia, jota kaipasin. Etsin jotakin muuta.
Souness valmensi Liverpoolia kolmen vuoden ajana vuosina 1991-1994. Joukkue voitti miehen aikana FA Cupin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin