Viime kaudella Man Cityn avauksessa, nyt vapaa agentti – Leicester: ”Seuraamme tilannetta”

Bacary Sagnan urapolku on muuttunut puolessa vuodessa aika lailla.
Vielä viime kaudella Sagna oli peliminuuteilla mitattuna Manchester Cityn ykkösvaihtoehto oikean pakin tontille. Kauden päätteeksi hänen sopimustaan ei uusittu, eikä Sagna ole löytänyt uutta työnantajaa. 34-vuotias ranskalainen on siis edelleen vapaa agentti.
Leicesterin päävalmentaja Craig Shakespeare myönsi lehdistölle, että Sagnaa on seurattu ja seurataan edelleen. Manageri ei kuitenkaan kertonut, kuinka aktiivisesti Ketut aikoo mahdollisesti tavoitella Sagnaa.
– Olemme seuranneet häntä aiemmin, mutta emme ole jutelleet hänen kanssaan viime aikoina, Shakespeare sanoi.
– Olemme tietoisia tilanteesta, ja seuraamme tilannetta. Emme ole varmoja hänen tilanteestaan, joten meidän pitää seurata tilanteen kehittymistä.
Tällä hetkellä Leicesterin ykkösvaihtoehto oikeaksi pakiksi on Danny Simpson. Toista selkeää oikeaa pakkia ei joukkueesta löydy. Shakespearen mielestä tilanne on kuitenkin hyvä.
– Meillä on hyvä tilanne puolustuspäässä. Meillä on pelaajia, jotka voivat pelata monella eri pelipaikalla, mutta toki sitä haluaa varmistua, että varamiehiä riittää loukkaantumisten sattuessa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”