Mestaruussarjan kärkipään ryhmän valmentaja kertoo saamistaan tappouhkauksista: ”Oli pakko muuttaa”
Kuva: Getty Images
Bristol Cityllä kulkee. Joukkue on tehnyt 11 ottelussa 20 maalia (Mestaruussarjan toiseksi eniten) ja on hävinnyt vain yhden ottelun*. Robins on nousukarsintaan oikeuttavalla neljännellä sijalla, vain kolmen pisteen päässä suorasta Valioliigaan noususta.
Viime kaudella oli kuitenkin paljon vaikeampaa. Niin vaikeaa, että seuran päävalmentaja Lee Johnson sai tappouhkauksia.
Kaudella 2016-2017 Bristol City sijoittui sijalle 17 ja vältti vain täpärästi Ykkösliigaan putoamisen. Matkan varrella syntyi seuran uusi ennätys perättäisten tappioiden määrässä.
– Fanien pilkka oli rankkaa. Osoitteenikin päätyi nettiin, ja meidän oli pakko muuttaa toiseen kotiin. Sain myös tappouhkauksen, kun Matty Taylor siirtyi meille Bristol Roversista, 36-vuotias Johnson kertoi BBC:lle.
– Samaan aikaan isäni (Bristol Cityn entinen manageri Gary Johnson) kävi kolminkertaisessa sydämen ohitusleikkauksessa. Sekin on kuitenkin vain elämää. Jokainen kohtaa elämässään vaikeuksia, mutta yritämme pärjätä päivä päivältä paremmin.
*= Juttu on kirjoitettu ennen perjantai-iltana pelattua ottelua Burton Albionia vastaan.
LUE MYÖS:
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia

- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta