Jamie Vardy Leicesterin heikoista tuloksista: ”Kehno alkukausi turhauttaa”
Kuva: Getty Images
Viime syksynä puolustavan mestarin statuksella Valioliigassa takellellut Leicester päätyi kuin päätyikin lopulta tekemään kuohuttaneen päätöksensä erottaa mestarivalmentaja Claudio Ranieri. Ranierin työtä jatkanut entinen kakkosluotsi Craig Shakespeare ohjasi joukkueen lopulta helponlaisesti kuiville ja sai jatkaa työtään uudellakin kaudella.
Shakespearen toinen kausi on kuitenkin alkanut nihkeästi. Seitsemästä ottelustaan Leicesterillä on vain yksi voitto ja yhteensä viisi pistettä, ja sarjasijoitus on vasta 18:s. Kettujen ykköskärki Jamie Vardy myöntääkin nykyisen pistetahdin turhauttavan.
– Alkukausi on ollut kehno. Olemme pelanneet joitain pelejä hyvin ja jääneet tyhjin käsin. Joskus taas – kuten vieraspelissä Huddersfieldiä vastaan – emme olleet parhaimmillamme ja saimme silti pisteen, 30-vuotias Vardy analysoi Sky Sportsille.
– Se on ollut turhauttavaa, mutta meidän täytyy vain jatkaa samaan malliin, niin pisteitä kyllä tulee.
– Kausi on vasta alussa. Olemme pelanneet useita mestarikandidaatteja vastaan. Nyt ne pelit ovat takana, ja meidän on aika alkaa haalia pisteitä.
Ensi kesän MM-kisoihin mielivä Vardy antaa täyden luottamuksensa Craig Shakespearelle joukkueen käskyttäjänä.
– Shakespeare on loistava meidän kanssamme. Häntä on auttanut Michael Appletonin saapuminen hänen apulaisvalmentajakseen. Nyt Craig voi tarkastella kaikkea tarkemmin, sillä aiemmin hänellä oli kädet täynnä töitä.
Leicester kohtaa maanantaina klo 22 alkaen kotikentällään West Bromwichin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla