Muistatko kun FC Hongan teurastama OPS hävisi Liverpoolille 1-10? – Kentällä Dalglish, Souness, Juntunen…
Kuva: Getty Images
OPS ja Miika Juntunen ovat olleet suomalaisen jalkapallomedian otsikoissa FC Honka -pelin jälkeen.
OPS hävisi Ykkösen toiseksi viimeisellä kierroksella kotonaan Hongalle käsittämättömästi 0-10. Ottelun jälkeen vahvoista mielipiteistään tunnettu OPS-manageri Juntunen vaahtosi ja haukkui joukkueensa seuran verkkosivuilla.
– En ole ikinä urani aikana, en pelaajana enkä valmentajanakaan, hävinnyt ottelua 10–0. En vain voi hyväksyä tuollaista velttoilua kentällä, häpeällinen suoritus! Juntunen meuhkasi.
No miten OPS ja Juntunen liittyvät Valioliigaan? Siten, että Twitterissä Juntusen väite tarkastettiin ja toden totta, mies muisti aivan oikein. Hän on kyllä ollut OPS:n riveissä ottelussa, jossa joukkue päästi samaiset kymmenen maalia, mutta tappio ei ollut ihan niin raju, sillä OPS myös teki itse yhden.
Tuo ottelu pelattiin 1. lokakuuta 1980. Kyseessä oli Euroopan Cupin (Mestarien liigan edeltäjä) ensimmäisen kierroksen toinen osaottelu Liverpoolia vastaan. Ensimmäinen osa oli päättynyt OPS:n kannalta komeasti 1-1-tasapeliin, mutta toisessa osassa armoa ei tunnettu. Liverpool johti tauolle mentäessä 4-0 ja takoi lopulta taululle murhaavat 10-1-lukemat.
Juntunen aloitti vaihdossa, mutta pääsi kentälle kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa. Kentällä muuten viiletti melkoisia nimiä. Poolin paidassa nähtiin muun muassa Kenny Dalglish, Graeme Souness (hattutemppu), Alan Hansen, Phil Neal ja Ray Clemence. Joukkuetta valmensi legendaarinen Bob Paisley.
Entä kuka teki OPS:n maalin? Sittemmin valmentajana ja tv-kommentaattorina tunnetuksi tullut Keith Armstrong tietenkin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aston Villa ja Crystal Palace ponnistivat lähelle välieräpaikkoja – myös Nottinghamilla on sauma
- Virallista: Liverpool-ikoni jättää jäähyväiset seuralle
- Enzo Fernández pyysi anteeksi Chelsealta
- Tottenhamille karmea takaisku säilymistaistelussa
- Harry Maguire latasi suorat sanat Manchester Unitedin tilanteesta: ”Tarvitsemme laatua”
- Ex-valioliigatähti kiehahti: ”Jalkapallosta ymmärtämättömät olisivat parempia kuin nämä pellet”
- Nottingham Forest saa viimein maalitykkinsä takaisin pelikentille
- Michael Carrick vahvisti: Manchester Unitedin puolustaja palaamassa viimein pelikentille
- Riittääkö Manchester Unitedille paikka ensi kauden Mestarien liigaan? Apuvalmentaja: ”Pitäisi aina tähdätä sitä korkeammalle”
- Thierry Henry: Yksi asia voi koitua Arsenalin kohtaloksi Mestarien liigassa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jamie Carragher pettyi pahemman kerran Liverpooliin: ”Miten tilanne on ajautunut näin pahaksi?”
- Toimittaja: Valioliigan suurseurat huipputopparin perässä
- Thierry Henry: Yksi asia voi koitua Arsenalin kohtaloksi Mestarien liigassa
- Liverpool hävisi Pariisissa – Arne Slot myönsi: ”Olimme onnekkaita”
- Toimittaja: Chelsea havittelee saksalaissensaatiota