Loukkaantunut Sadio Mané nimettiin Senegalin maajoukkueeseen
Kuva: Getty Images
Liverpoolin tehohyökkääjä Sadio Mané nimettiin Senegalin kokoonpanoon marraskuun ratkaiseviin MM-karsintaotteluihin, vaikka hän kärsii parhaillaan takareisivammasta. Senegal kohtaa 10.11. ja 14.11. kahdesti Etelä-Afrikan, ensin kotona ja sitten vieraissa.
– Minun ajatuksissani siitä ei ole mitään epäselvyyttä, etteikö hän voi pelata riveissämme Etelä-Afrikkaa vastaan ja olisi sataprosenttisessa kunnossa, Senegalin valmentaja Aliou Cisse kommentoi BBC:n mukaan.
Mané loukkasi takareitensä Senegalin edellisessä maaottelussa Kap Verdeä vastaan 7. lokakuuta. Liverpool tiedotti vain reilu viikko sitten, että Mané saattaa olla sivussa peräti kuuden viikon ajan.
– Toistaiseksi hän on tehnyt vain henkilökohtaisia harjoitteita, mutta ensi viikosta alkaen hän alkaa treenata kovempaa ja työskennellä myös pallon kanssa, Cisse kertoo.
Liverpoolin alkuperäisen ilmoituksen mukaan Manén olisi voinut odottaa palaavan pelihommiin vasta marras-joulukuun vaihteessa, mutta Cissen ilmoitus antanee Reds-faneille toivoa jo aiemmasta paluusta.
Senegal varmistaa kahdella pisteellä kahdesta ottelusta paikkansa ensi kesän MM-turnauksessa.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille