Manchester Cityn huima vire ei saa Pep Guardiolaa tyydyttäytymään – ”Meillä on edelleen parannettavaa”
Kuva: Getty Images
Manchester City on ehdottomasti tällä hetkellä yksi Euroopan kuumimmista joukkueista. Se on kaikki kilpailut mukaan lukien kymmenen ottelun voittoputkessa ja maaliero näistä peleistä on murskaava 36-6.
Joku valmentaja voisi tässä vaiheessa nostaa kädet ilmaan ja tyydyttäytyä nykyiseen todella vakuuttavaan tilanteeseen, mutta Pep Guardiola kertoi tahtovansa joukkueen vielä parantavan.
– Olen sanonut jo monta kertaa viime viikkoina, että viime pelimme ovat olleet hyviä, mutta meillä on edelleen parannettavaa, Guardiola kertoi lehdistötilaisuudessa.
– Tämä on syy siihen, että olemme tässä tilanteessa. Jos uskoisimme, että olemme valmiita, niin ei olisi mitään järkeä jatkaa vain pysyäksemme samassa.
Seuraavaksi joukkue kohtaa kotikentällään kautensa pirteästi aloittaneen Burnleyn. Guardiola vakuutti, ettei edessä oleva kamppailu ole niin helppo, mitä voisi luulla.
– He tekevät todella hyvin sen, minkä he osaavat. He ovat mestareita hyökkäämään laidoilta, kakkospalloista ja erikoistilanteista. Tämän lisäksi he puolustavat niin, että rangaistusalueella on todella paljon pelaajia.
– On vaikeaa hyökätä heitä vastaan, koska he ovat fyysisesti niin vahvoja. Meidän tulee yrittää olla dynaamisia ja pelata nopeasti.
Manchester City on edelleen tappioton tämän kauden Valioliigassa, mutta myös Burnleyllä on puolellaan erinomainen tilasto – he eivät ole hävinneet yhtään tämän kauden vierasotteluistaan.
Manchester City – Burnley lauantaina klo 17:00
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”

- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta