Kommentti: Valioliigan sarjanousijoilla vahva alku – mihin pistekeskiarvo olisi riittänyt viime kaudella?
Kuva: Getty Images
Valioliigan yhdeksäs kierros on juttua kirjoittaessa kahta ottelua vaille valmis. Usein sanotaan, ettei sarjataulukkoa kannata liikaa tuijotella ennen kymmentä ensimmäistä kierrosta, mutta otetaan pieni varaslähtö ja tarkastellaan sitä sarjanousijoiden kohdalla jo nyt.
Viime kaudella Mestaruussarjassa pelanneet Newcastle, Brighton ja Huddersfield ovat aloittaneet kautensa pirteästi.
Esimerkiksi yhdeksännellä kierroksella jokainen joukkueista voitti oman ottelunsa. Newcastle oli kotonaan Crystal Palacea parempi 1-0-lukemin, Brighton nöyryytti West Hamia vieraskentällä peräti 3-0 ja Huddersfield yllätti suuren ja mahtavan Manchester Unitedin 2-1.
Hyvä alku konkretisoituu erinomaisesti myös vilkaisemalla jo mainitsemaani sarjataulukkoon. Newcastle on kuudentena, Huddersfield 11. ja Brighton 12.(tilanteet ennen sunnuntain otteluita).
Nousijoiden pistekeskiarvo on tässä vaiheessa 1,37. Jos yksi joukkue pelaisi tuolla pistekeskiarvolla läpi kauden, saavuttaisi se 52 pistettä 38 ottelussa. Viime kaudella kyseinen pistemäärä olisi oikeuttanut kahdeksanteen sijaan. Kauden 2016-17 sarjanousijat Middlesbrough, Hull ja Burnley sijoittuivat kauden päätteeksi sijoille 19, 18 ja 16.
Kolmikon alku on siis ollut tuloksellisesti erittäin hyvä. Tulee kuitenkin muistaa, että kierroksia on pelaamatta vielä 29 ja erot ovat tässä vaiheessa kautta pieniä.
Mitään ei siis ole vielä saavutettu ja on yleinen ilmiö, että sarjanousijoiden tulokset hieman heikkenevät kauden edetessä pidemmälle, mutta vielä tässä vaiheessa kaikki näyttää näiden joukkueiden kannalta hyvältä.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta