Virallista: Arsenal-tappio oli viimeinen niitti – Valioliigassa kauden kolmannet valmentajapotkut
Kuva: Getty Images
Everton on erottanut Ronald Koemanin päävalmentajan tehtävästä. Seura tiedotti asiasta verkkosivuillaan. Tässä vaiheessa ei tiedetä, kenet palkataan Koemanin seuraajaksi.
– Puheenjohtaja Bill Kenwright, johtokunta ja enemmistöomistaja Farhad Moshiri haluavat ilmaista kiitollisuutensa Ronaldille tämän palveluksista seuralle viimeisen 16 kuukauden aikana, seuran tiedotteessa sanottiin.
Koeman palkattiin Evertonin päävalmentajaksi kesällä 2016. Ensimmäisellä kaudellaan hollantilainen luotsasi Toffeesin Valioliigassa mukavasti seitsemänneksi.
Viime kesänä seura panosti pelaajahankintoihin rutkasti, mutta tulokset eivät ole olleet odotettuja. Everton on yhdeksän sarjakierroksen jälkeen Valioliigassa sijalla 18. Joukkue on kerännyt vain kahdeksan pistettä. Lisäksi Everton on Eurooppa-liigan lohkossaan kolmen kierroksen jälkeen jumbona.
Koemanin viimeiseksi peliksi jäi sunnuntaina nähty ruma 2-5-kotitappio Arsenalille.
Koeman on kolmas päävalmentaja, joka on tällä kaudella saanut lähtöpassit Valioliigassa. Evertonia ennen valmentajaa ovat vaihtaneet Crystal Palace (Frank de Boer) ja Leicester (Craig Shakespeare).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla

- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille