Kuka on Englannin MM-sankari Rhian Brewster? – ”En ole koskaan nähnyt yhtä hyvää pelaajaa”

Kuka on Rhian Brewster? Tämä 17-vuotias Liverpoolin akatemian hyökkääjä johdatti eilen Englannin hattutempullaan Brasiiliaa vastaan alle 17-vuotiaiden MM-kisojen finaaliin. Hatullinen syntyi myös puolivälierässä.
Brewster onkin nyt matkalla kohti kisojen maalikuninkuutta. Nuorukaisen isällä Ianilla oli näppinsä pelissä ennen vireen alkua.
– Ennen kuin hän teki maaleja puolivälierässä USA:aa vastaan, viestiä laitoin hänelle, että olisi aika herätä näihin juhliin. Isot pelit vaativat isoja pelaajia. Hän vastasi minulle hattutempulla, vanhempi Brewster paljasti BBC:lle.
– Hän aloitti jalkapallon potkimisen kaksi- tai kolmevuotiaana nähtyään minut maalivahtina. Hän on siitä lähtien elänyt ja hengittänyt peliä. Otteluiden jälkeen hän on vaatimaton. Hän ei puhu uroteoistaan.
Brewster on kotoisin Lontoosta. Chelsean kykyjenetsijä onnistui nappaamaan hänet kahdeksanvuotiaana Bluesin akatemiaan.
Kahdeksan Lontoossa vietetyn jalkapallovuoden jälkeen Brewster päätyikin Liverpooliin. Tavoitteena oli pelata mahdollisimman korkealla tasolla.
– Kysyin Rhianilta: ”Haluatko 10 000 puntaa Chelseassa, vaiko 5000 puntaa vaikkapa Watfordissa ison yleisön edessä, kumman valitset? Hän vastasi suoraan Watfordin. Hän sanoi haluavansa pelata jalkapalloa korkeimmalla tasolla. Aivan sama missä, Ian Brewster avasi poikansa kunnianhimoa.
Brewster nostettiin tänä vuonna Liverpoolin alle 18-vuotiaiden miehistöstä alle 23-vuotiaiden ryhmään. Toinen tärkeä tekijä nuorukaisen kehityksessä on ollut Shield-akatemian valmentaja Dan Seymour.
– Hän on monella tapaa lahjakas. Hän näytti jo seitsemänvuotiaana jalkapalloilijalta. Hän oli peloton ja valmis haastamaan. Hän on myös hyvinkäyttäytyvä nuori mies nöyrästä perheestä. En ole koskaan nähnyt akatemia-aikanani yhtä hyvää pelaajaa, Seymour kehui.
Lähde: BBC
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin