Leicester-valmentajalla suunnitelma siirtopyynnön kesällä jättäneelle avainpelaajalle – ”Se on minun tehtäväni”
Kuva: Getty Images
Riyad Mahrez oli Leicesterin kaudella 2015-16 saavutetun sensaatiomaisen Valioliiga-mestaruuden avaintekijöitä. Viime kesänä Algerian maajoukkuemies kuitenkin tahtoi vaihtaa maisemaa ja jätti vuodesta 2014 saakka edustamalle seuralleen siirtopyynnön.
26-vuotias laitahyökkääjä vietti siirtoikkunan viimeisen päivän lukuisilla eri lentokentillä, mutta lopulta hän päätyi jäämään King Power Stadiumille.
Monet uskovat, että Mahrez haluaa pois uudestaan tammikuun siirtoikkunan aikana, mutta joukkueen uusi valmentaja Claude Puel aikoo houkutella hänet jäämään.
– Minun tehtäväni on saada pelaajat haluamaan jäädä, osoittamalla, että pelaamme hyvää jalkapalloa. Olen aina onnistunut houkuttelemaan heidät, Puel sanoi Telegraphin mukaan Mahrezista kysyttäessä.
– Minun tulee luoda ympäristö, jossa pelaajat haluavat menestyä, olla onnellisia ja nauttia jalkapallosta ja tekemistämme suunnitelmista.
Puel kertoi myös ymmärtävänsä, että menestyksen makuun päässeet pelaajat tahtovat menestyä jatkossakin vaikka sitten jossain muualla, kun he ovat huomanneet pystyvänsä siihen.
– Tämä on täysin normaalia. Jos on voittanut mestaruuden ja pelannut Mestarien liigaa, voi tulla pettymyksiä tai turhautumista, kun tietää olevansa korkealla tasolla.
Puel on ensimmäistä kertaa Leicesterin penkin päässä sunnuntaina, kun joukkue isännöi toista valmentajaa vaihtanutta seuraa Evertonia klo 18.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”