Times: Chelsea tarjoamassa jatkosopimusta Man Unitedia kiinnostavalle keskikenttäpelaajalle
Kuva: Getty Images
Arvostettu englantilaismedia The Times uutisoi, että Chelsea on tarjoamassa uutta jatkosopimusta Cesc Fàbregasille.
Espanjalaispelaajalla on noin 18 kuukautta nykyistä sopimustaan jäljellä, mutta lontoolaisseura tahtoo pidentää tuota jo hyvissä ajoin.
Lähteen mukaan Fàbregas tahtoo kahden vuoden jatkosopimuksen, mutta Chelsean käytäntö on, ettei yli 30-vuotiaille pelaajille tarjota yli vuoden mittaisia jatkosopimuksia. Poikkeuksia voi kuitenkin tehdä, joten molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia.
Aikaisten neuvotteluiden syynä pidetään José Mourinhon kasvavaa kiinnostusta Fàbregasia kohtaan. Times kertoo, että Manchester United on jo pitkään seurannut 30-vuotiaan pelaajan tilannetta.
Antonio Conten saavuttua Chelseaan, näytti nimittäin siltä, ettei Fàbregas kuulu hänen suunnitelmiin. Tämän seurauksena Man United olisi voinut napata laadukkaan pelaajan itselleen kohtuulliseen hintaan.
Varsinkin tälla kaudella Fàbregas on kuitenkin jälleen nostanut osakkeitaan. Kymmenen kierroksen jälkeen hän on pelannut yhtä lukuun ottamatta jokaisessa Chelsean Valioliiga-ottelussa.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla