Antonio Conte raivosi pelaajilleen Roma-tappion jälkeen – isoja muutoksia edessä Man United -otteluun?
Kuva: Getty Images
AS Roma nöyryytti Chelseaa tiistai-iltana Mestarien liigassa voittamalla lontoolaisseuran peräti 3-0-lukemin.
The Telegraph kertoo saaneensa tietoonsa sen, mitä Chelsea-valmentaja Antonio Conte oli sanonut pelaajilleen pukukopissa ottelun jälkeen.
Kyseessä ei luonnollisesti ollut mitään päiden silittelyä, vaan italialaisen kerrotaan huutaneen raivokkaasti, eikä melkein kukaan säästynyt kritiikiltä. Ei edes käyttämättömät vaihtopelaajat, sillä Kenedy sai kuulla kunniansa, kun hän oli haukotellut palautteenannon aikana.
Conten pääviestin kerrotaan olleen, että jokainen pelaaja, joka ei noudata hänen ohjeitaan, ei tule pelaamaan sunnuntain Valioliiga-ottelussa Manchester Unitedia vastaan. Muun muassa puolustajien työskentelyn kerrotaan nousseen esiin useaan otteeseen.
On siis mahdollista, että herätelläkseen joukkuettaan, Conte saattaa lähteä sunnuntain huippukamppailuun hyvinkin erilaisella kokoonpanolla kuin tiistaina.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla