Erotuomarin vaihdos ja maali-iloittelua – Leicester hukkasi kahdesti johtonsa
Kuva: Getty Images
Valioliigakierros alkoi maali-iloittelulla, kun Stoke ja Leicester tasasivat pisteet runsasmaalisessa taistossa. Pisteet jaettiin 2-2-numeroin.
Ottelun alussa nähtiin poikkeuksellinen tilanne. Erotuomari Robert Madley nimittäin vaihdettiin kesken ensimmäisen puoliajan nähtävästi loukkaantumisen vuoksi (lue uutinen).
Leicester aloitti maalinteon 33. minuutilla Vicente Iborran osumalla. Espanjalainen runttasi pallon maalin edestä sisään pallon kimmottua keskikenttäpelaajan eteen kulmapotkun jatkotilanteessa. Stoke tasoitti vain viisi minuuttia myöhemmin Xherdan Shaqirin laitettua tarkan sijoituksen alanurkkaan.
Riyad Mahrez palautti Leicesterin johtoon 60. minuutin kohdalla. Algerialainen ohitti laidasta kaksi Stoke-puolustajaa ja nopea laukaus painui Jack Butlandin selän taakse.
Etumatka ei kestänyt loppuun saakka. Kymmenen minuuttia myöhemmin Shaqiri loi esityön, josta Peter Crouch tälläsi Stokelle pisteen ratkaisseen osuman.
Seuraa meitä myös Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Instagramissa näet kätevästi mielenkiintoisimmat uutisemme, Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”