Englanti ottaa surkean rankkarikisahistoriansa vakavasti: ”Se on yksi vaihtoehto”
Kuva: Getty Images
Rangaistuspotkukilpailut eivät ole kohdelleet Englannin maajoukkuetta hyvin. Vuoden 1990 MM-kisoista lähtien Englannin tie arvokisoissa on katkennut peräti kuusi kertaa rankkarikisaan. Ainoa pilkkukisan voitto on EM-kisoista 1996, jolloin Englanti pudotti jatkosta Espanjan.
Keskimäärin Englanti on siis pudonnut jatkosta joka toisessa arvoturnauksessaan pilkuilta, sillä vuoden 1994 MM-kisoihin ja vuoden 2008 EM-kisoihin se ei selvinnyt lainkaan mukaan.
Englannin maajoukkuevalmentaja Gareth Southgate aikoo suhtautua ongelmaan asiaankuuluvalla vakavuudella. Eikä ihme, sillä Southgate tietää katkeran hyvin itsekin, miltä rankkarikisassa putoaminen tuntuu. Vuoden 1996 EM-kotikisojen välierässä juuri Southgate missasi ratkaisevan rankkarin pilkkukisassa, josta tuleva mestari Saksa eteni loppuotteluun.
Sky Sports kertoo, että Southgate suunnittelee järjestävänsä joukkueelleen aitoa tilannetta simuloivan harjoitusrankkarikisan yleisön edessä Wembleyllä. Tämän toivotaan auttavan pelaajien paineensietokykyä tosipaikan edessä.
– Mietimme, miten parhaiten valmistautuisimme rankkarikisoihin. Tapahtuuko se sitten treenikentällä, harjoituksissa treenikentän ulkopuolella vai jonkinlaisen ottelutapahtuman yhteydessä, sitä en vielä tiedä, Southgate sanoo.
– Päätös ei ole vielä lopullinen, mutta ottelutilanne on ehdottomasti yksi vaihtoehto.
Tiistai-illan Brasilia-ottelussa rankkareita ei harjoitella, mutta kevään harjoituspelit Italiaa ja Hollantia vastaan voivat Skyn mukaan tulla kyseeseen.
Seuraa meitä myös Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Instagramissa näet kätevästi mielenkiintoisimmat uutisemme, Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa! Meidät löydät myös Snapchatista nimellä valioliiga.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin