Upeaa kautta Espanjassa pelaava Arsenalin ex-puolustaja: ”Ansaitsin enemmän mahdollisuuksia”
Kuva: Getty Images
Gabriel Paulista pelasi Arsenalissa vajaat kolme vuotta. Tuona aikana hän ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa pelaavassa kokoonpanossa. Viime kesänä hän kyllästyi lopullisesti epäsäännölliseen peliaikaan ja siirtyi takaisin Espanjan La Ligaan.
Brasilialainen kertoi nyt haastattelussa ajastaan Valioliigassa Sky Sportsille ja kommenteista paistaa katkeruus lontoolaisseuraa kohtaan.
– Olisin ansainnut enemmän mahdollisuuksia, Gabriel aloitti.
– Joskus sain pelata, koska joukkuekaverini olivat loukkaantuneena. Tietenkin pelasin, mutta vaikka olisin pelannut hyvin, menin kotiin surullisena. Tiesin, että pelasin vain sen takia, että joukkuekaverini oli loukkaantuneena. En mielestäni ansainnut sellaista.
– Joskus pelasin kolme tai neljä peliä ja jos Arsenal hävisi, minut pudotettiin ja kaikki muut saivat pitää paikkansa.
Gabriel on aloittanut tämän kauden uudessa seurassaan Valenciassa erinomaisesti. Hän on kuulunut joukkueensa avainpelaajiin ja tulokset ovat olleet erinomaisia. Valencia on tällä hetkellä Barcelonan ykköshaastaja mestaruustaistossa eli se on jättänyt taaksensa muun muassa Real Madridin ja Atlético Madridin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista