Tottenham-valmentaja tunnusti mestaruuden jo karanneen – ”Pelasimme tarpeeksi hyvin voittaaksemme”
Kuva: Getty Images
Valioliigan 13. kierroksen toistaiseksi suurin yllätys nähtiin lauantaina Wembleyllä, kun West Bromwich venyi Tottenhamia vastaan 1-1-tasatulokseen. Pistemenetys oli Spursille jo kauden kuudes ja näin ollen eroa yhden ottelun vähemmän pelanneeseen Manchester Cityyn on jo kymmenen pistettä.
Lontoolaisseuran valmentaja myönsi ottelun jälkeen, että viime kaudella viimeisille kierroksille asti mestaruudesta taistellut Tottenham ei taistele tällä kaudella Valioliigan voitosta.
– Kyllä [eroa Man Cityyn on liikaa]. Matkaa on nyt jo kymmenen pistettä ja se on valtava ero Valioliigassa, Pochettino myönsi.
West Brom siirtyi 1-0-johtoon heti ottelun alussa ja Harry Kane tasoitti pelin noin 15 minuuttia ennen loppua.
– Joukkue pelaa hyvin. Olemme pettyneitä vain, koska menetimme kaksi pistettä.
– Jos olette katsoneet tilastoja, vastustaja laukoi vain kahdesti maaliamme kohti. Yksi maali ja toisen [Hugo] Lloris torjui. Vastustaja ei saanut ensimmäistäkään kulmapotkua tai vaarallista vapaapotkua.
– En tykkäää puhua liikaa tilastoista, mutta loimme paljon maalintekotilanteita, mutta emme tehneet maalia. Harry pelasti meille lopussa yhden pisteen. On totta, että pelasimme tarpeeksi hyvin voittaaksemme, mutta emme voittaneet.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Taas huono tulos – Eddie Howella on nyt paineet niskassaan: ”Tuntuu ikävältä”
- Ei voi olla totta – Liverpoolin jättihankinta loukkaantui ”vakavasti”
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Ei voi olla totta – Liverpoolin jättihankinta loukkaantui ”vakavasti”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”