Valioliigasta pudonneella seuralla menee surullisesti – ”Murenee viikko toisensa jälkeen”
Kuva: Getty Images
Valioliigasta viime keväänä pudonneella Hull Cityllä ei mene hyvin. Joukkue on Mestaruussarjassa sijalla 20 ja saattaa joutua tekemään tosissaan töitä jopa sarjapaikkansa eteen.
Yksi viime aikojen pahimmista mahalaskuista tapahtui viime viikonlopun kotiottelussa Bristol Cityä vastaan, kun Leonid Slutskin luotsaama Hull menetti kahden maalin johtonsa ja taipui lukemin 2–3.
– Olen ollut jalkapallossa pitkään mukana, nähnyt tuhansia pelejä ja pelannut itsekin aika monessa. Minulla on kuitenkin vaikeuksia löytää joukkuetta, joka olisi yhtä hauras kuin Hull Cityn nykyinen pelaajaryhmä, Hullin entinen pelaaja Peter Swan kommentoi.
– Katson joukkuetta, joka kirjaimellisesti murenee silmieni edessä viikko toisensa jälkeen.
Swan sanoo pitävänsä 2–0-johtoa vaarallisimpana tilanteena jalkapallossa, sillä ylimielisyys iskee silloin helposti. Hull romahti lauantaina.
– Minulla on tapana lyödä silloin tällöin vetoa, ja heti kun ”Tiikerit” meni 2–0-johtoon Bristolia vastaan, katsoin kertoimia ”Punarintojen” comebackille. Aivan oikein, kertoimen ollessa 33, minulta ei tarvinnut kysyä kahta kertaa.
– Se on surullista, koska haluan nähdä Cityn onnistuvan hyvin, mutta tällä hetkellä minulla ei ole luottamusta heihin fanina – puhumattakaan luottamuksesta joukkueen sisällä. Sanotaan näin, että jos katsoja huutaisi stadionilla, City vapisisi. He näyttivät siltä, että olisivat pelästyneet kuoliaaksi.
Lähde: Hull Daily Mail
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa