Europaikoista taistelevan Burnleyn leirissä ei leijuta – ”Tavoitteemme on edelleen sarjapaikan säilyttäminen”
Kuva: Getty Images
Milloin West Ham, milloin Stoke, ja joskus taas Leicester tai Bournemouth. Jokaisella kaudella tuppaa olemaan oma yllätysjoukkueensa, ja tällä kaudella tuota titteliä pitää ainakin toistaiseksi hallussaan Burnley.
Putoamistaisteluun ennakoitu Burnley majailee paraikaa sarjassa sijalla kuusi. Claretsin takana on muun muassa viime kauden kakkonen Tottenham, eikä Mestarien liiga -paikkaan oikeuttavaan neljänteen sijaan ole matkaa kuin kaksi pistettä.
Odotettua parempi menestys ei kuitenkaan nouse Burnley-leirissä hattuun, vaan tavoiteasettelu on edelleen maltillista. Keskikenttäpelaaja Jack Cork painottaa, että Burnleyn päämäärä on edelleen sama kuin kauden alussa: putoamisen välttäminen.
– Tavoitteemme on saada kasaan 40 pistettä niin pian kuin mahdollista. Jos onnistumme siinä, niin sitten voimme asetella uusia tavoitteita, Cork totesi Sky Sportsille.
Burnleyn pistetavoitteesta puuttuu enää kahdeksan pistettä, ja putoamisviivaan on matkaa hulppeat 17 pistettä. 28-vuotiaan Corkin jalat ovat kuitenkin tukevasti maassa.
– Emme odottaneet olevamme näillä sijoilla kauden alussa, mutta emme saa tuudittautua tilanteeseen.
– Monet asiantuntijat sanoivat kauden alla, että me, Huddersfield ja Brighton olisimme toukokuussa putoamisviivan alla. Me kaikki muistamme sen, ja olen varma, että tuollaiset ennustukset antavat myös Brightonille ja Huddersfieldille lisämotivaatiota.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester Citylle iso menetys ennen liigacupin finaalia
- Sunderland kaatoi Newcastlen Tyne-Wear Derbyssa
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Gabriel: Arsenal on valmis ”isoon taisteluun” Man Cityä vastaan
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?