Mixun Special One: Old school jyrää – Siperia opettanut David Moyesiakin
Kuva: Juha Tamminen
Valioliiga.comin asiantuntija Mixu Paatelainen nostaa hattua vanhan koulukunnan tekijöille. Konkariosaston ”old school” -miehet penkkien päässä ovat ainakin toistaiseksi tehneet sen, mistä heille maksetaan messevä korvaus: kääntäneet joukkueidensa kurssin.
Mixu, päällimmäiset reaktiot viikonlopun kierroksesta?
– Paljon maaleja ainakin. Kärkipää voitti, paitsi Tottenham. City oli tietysti suuri suosikki Spursia vastaan, mutta olin silti yllättynyt, että Tottenham päästi neljä maalia. Ja tähän päälle: Hugo Lloris oli Spursin paras pelaaja. Ilman hänen torjuntojaan lukemat olisivat olleet vielä pahemmat.
– Muuten kärkiseurat hoitelivat odotetusti pisteet kotiin. Muiden kärkijoukkueiden peleistä ehkä merkittävin oli Arsenalin voitto Newcastlesta. Niin vain on käynyt, että kauden pirteästi aloittanut Newcastle on valunut jo putoamisviivan alle. Paineet kasvavat erittäin vaativan kotiyleisön edessä. Rafa Benítez joutuu nyt puntariin.
Eikä paineita varmastikaan vähennä se, että piristymisiä on tapahtunut muualla?
– Ei todellakaan. Tietyllä tavoin alkukauden yllättäjät – paitsi Burnley – ovat vähän hyytymässä. Samaan aikaan ne joukkueet, joilta odotettiin enemmän, ovat elpyneet.
– Sarjataulukko on hiljakseen muuttumassa paljon enemmän odotetun kaltaiseksi. Newcastle ei pystynyt pitämään asemiaan tukevasti keskikastissa. Tosin, ei sinne ole pitkä matka. Mutta aina kun putoamisviiva näkyy edessä: pressure.
Piristyjillä tarkoitat…?
– Crystal Palacea, West Hamia ja Evertonia. Näillä kaikilla on kohtuullisen hyvä materiaali ja kaikilla oli kovia odotuksia kauden suhteen. Näitä joukkueita myös yhdistää se, että jokainen näistä on vaihtanut manageria kesken kauden – ja ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että tuloksekkaasti.
– Koko trio otti taas täydet pisteet tältä kierrokselta. Näistä voitoista nostaisin Crystal Palacen 3-0-VIERASVOITON nousukuntoisesta Leicesteristä. Ei tosin West Hamin 3-0-vierasvoitto Stokestakaan huono tulos ollut. Stoke elää vaikeita aikoja tällä hetkellä.
Uudet, vanhat kasvot ovat siis tuoneet ryhtiä?
– Ryhtiäkin kyllä, mutta ennen kaikkea peliin selkeyttä. Roy Hodgson Palacessa, Sam Allardyce Evertonissa ja vähän yllättäenkin David Moyes West Hamissa lähtevät kaikki samalla periaatteella liikkeelle: koko homma rakennetaan puolustuksen varaan ja lähdetään siitä, ettei ottelua ainakaan hävitä.
– Nämä selviytymisen mestarit tietävät kokemuksesta, että välttämällä tappioita pärjää pitkässä sarjassa siten, että sarjapaikka säilyy. Ei tällä tavalla mitään suurta voiteta, mutta koko trio pääsi aika lailla ihannetilanteessa pesteihinsä: materiaalit olivat parempia kuin tulokset ja suurimmat odotukset olivat jo romahtaneet.
– Kun toimeksiantona on ”pidä joukkue sarjassa”, Roy ja Sam ovat parhaimmillaan. Moyes on nyt liittynyt samaan klubiin. Siperia on ilmeisesti opettanut ja myös Moyes hakee menestystä nyt samalla reseptillä. Vahva linjapuolustus, tila pois, kurinalainen joukkuepeli, kärsivällisyys ja vastaiskut.
Faneille pisteet ovat tietysti mannaa, mutta tuoko tappioiden välttäminen suuria nautintoja muille katsojille?
– Ei varsinaisesti. Mutta nämä ”old school” -kaverit eivät välitä siitä pätkääkään. Heidät on pestattu yhtä tehtävää varten, pitämään joukkueensa sarjassa. Kukaan näistä kolmesta ei menetä yöuniaan, jos media tai muiden joukkueiden fanit kritisoivat tapaa, jolla pisteet tulevat.
– Kokeneina kavereina Hodgson ja Allardyce myös varmistavat tulevan kauden – ehtona pelastusoperaatiolle oli se, että sopimus kattaa myös seuraavan kauden. Moyes sen sijaan solmi vain tämän kauden mittaisen sopimuksen.
Everton päätti kierroksen voittamalla Swansean kotonaan. Ei tuo tulos ainakaan vahvista Paul Clementin asemaa…
– Ei vahvista. Siellä ollaan oltu hyvin kärsivällisiä, mutta juna ei tunnu kääntyvän. Saa nähdä, milloin seurajohdon mitta sitten täyttyy.
Kuka tilalle? Onko vanhaa kaartia enää jäljellä tekemään selviytymistemppuja?
– Jaa-a. Heitetään nyt jotain – Harry Redknapp taitaa olla aina valmis hommiin, jos käsky käy ja jos kokemusta haetaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”