Elämänsä futista pelaava Raheem Sterling vähättelee Manchester Cityn ennätyksiä: ”Ei kai kukaan ajattele niitä”
Kuva: Getty Images
Manchester City venytti keskiviikkona voittoputkensa Valioliigassa jo 18 ottelun mittaiseksi, ja on pannut syksyn aikana useita muitakin ennätyksiä uusiksi. Joukkueen menestyessä myös pelaajat pääsevät loistamaan. Yksi tällaisista on tietysti elämänsä kautta pelaava Raheem Sterling, joka teki keskiviikkona Newcastlen verkkoon ottelun ainoan maalin.
Osuma oli 23-vuotiaalle Sterlingille jo kauden 17:s kaikissa kilpailuissa, kun aiempi yhden kokonaisen kauden paras saldo on ollut 11 maalia. 13 sarjamaalillaan hän on Valioliigan maalipörssissä kolmantena.
– Kauteni on epäilemättä parhaani ainakin maaleissa mitattuna. Harhautusten suhteen minulla on ollut varmaan parempikin kausi, mutta näin tehokas en ole ollut koskaan. Kikkailuissa ei ole järkeä, jos niillä ei auta joukkuetta, Sterling totesi Cityn kotisivujen haastattelussa.
– Olen aina halunnut tehdä maaleja. Olen iloinen, että se on nyt onnistunut ja toivottavasti sama tahti jatkuukin.
Sterling korostaa sitä, että tärkeämpää kuin yhä uusien ja uusien ennätysten rikkominen, on pistesarakkeen kasvaminen sarjataulukossa. Cityn etumatka sarjan kärjessä onkin jo venähtänyt 15 pisteeseen.
– En usko, että kukaan ajattelee ennätyksiä. Ne ovat kivoja CV:ssä, mutta meidän täytyy jatkaa voittamista ja napata otteluista kolme pistettä. Ennätykset säilyvät vain tietyn ajan, mutta täysi pistepotti näkyy sarjataulukossa.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”