Liverpool yllätti keskiviikkona, kun se ilmoitti hankkineensa toppari Virgil van Dijkin Southamptonista huikealla 75 miljoonan punnan siirtosummalla. Maksettu hinta on herättänyt paljon porua, mutta Liverpoolin manageri Jürgen Klopp puolustaa sovittua kauppaa.   – Olen yllättänyt viimeisten kahden vuoden aikaisesta kehityksestä, Klopp kommentoi siirtomarkkinoita Sky Sportsille. – Vuoden viimeinen puolikas muutti kaiken. Emme mahda sille seurana mitään. Viimeinen asia, jota ajattelen pelaajakaupoissa, on hinta. Ei siksi, että heittelisin ilokseni rahaa ympäriinsä vaan siksi, että ajattelemme vain pelaajaa. – Ei se mukavaa ole, mutta sellaisia ovat markkinat ja maailma. Meidän täytyy vain sopeutua siihen, Klopp tiivisti. Virgil van Dijkin megasiirrosta kysyttiin myös José Mourinhon mielipidettä. Manchester Unitedin manageri näki kaupassa sopivan tilaisuuden sivaltaa Kloppia ja muistuttaa tätä puolentoista vuoden takaisista sanomisista. Kun Manchester United hankki 18 kuukautta sitten Paul Pogban silloisella maailmanennätyssummalla 92,35 miljoonalla punnalla, Klopp korosti, että hän haluaisi ”tehdä asiat toisin”. Samassa yhteydessä saksalainen uhkasi lopettavansa työt jalkapallon parissa, jos vastaavista summista tulisi enemminkin sääntö kuin poikkeus. – Van Dijkin siirrosta kannattaisi kysyä pikemminkin Jürgeniltä kuin minulta, Mourinho vastasi toimittajille Sky Sportsin mukaan. – Mutta jos minä olisin yksi teistä, kysyisin häneltä noin vuoden takaisista kommenteistaan (Pogban siirtoon liittyen). Mourinho suostui kuitenkin arvioimaan markkinoiden tilannetta yleisesti, ja ymmärsi sitä kautta myös Liverpoolia. – En puhu erityisesti van Dijkin tapauksesta, koska Liverpool tekee, mitä haluaa. Fakta on kuitenkin, että jos hän on heidän mielestään oikea pelaaja heille, heidän täytyy maksaa se summa, tai he eivät saa pelaajaa. Siten markkinat toimivat. – Kun vertaamme seurojen tänä päivänä maksamia summia vaikkapa vain kolmen vuoden takaisiin, pelaajien vertailusta tulee mahdotonta. Virgil van Dijk on nyt historian kallein puolustaja. Mutta onko hän parempi kuin Paolo Maldini, Giuseppe Bergomi tai Rio Ferdinand? Ei sitä pysty sanomaan. – Tällaiset ovat markkinat. Sitä joko maksaa, tai ei maksa. Jos maksaa, maksaa järjettömiä summia, mutta jos ei, pelaajaa ei saa. Niin yksinkertaista se on, Mourinho summaa.  

LUE MYÖS: