Valmentajan surullinen arvio huippuvireeseen päässeestä Valioliiga-hyökkääjästä: ”Sivussa pari kuukautta”
Kuva: Getty Images
Southamptonin Charlie Austin oli todella kuumassa vireessä vielä jouluaaton aattona, kun hän jatkoi hyviä otteitaan tekemällä joukkueensa ainoan maalin Huddersfieldin verkkoon. Kyseisen osuman myötä hän oli onnistunut maalinteossa viisi kertaa seitsemässä edellisessä Valioliiga-pelissään.
Tuo ottelu oli kuitenkin käännekohta jo Englannin maajoukkueeseenkin mukaan huhutun Austinin tilanteeseen, sillä hän sai kamppailusta jälkeenpäin kolmen ottelun pelikiellon. Kyseistä sanktiota pahempi uutinen oli kuitenkin se, että hän joutui tulemaan loukkaantumisen takia vaihtoon 79 minuutin kohdalla.
Southamptonin valmentaja Mauricio Pellegrino kertoi lehdistötilaisuudessa, että Austin tulee olemaan sivussa noin kaksi kuukautta takareisivammansa takia.
– Charlie, uskon hänen olevan sivussa normaalia pidempään.
– Tulemme näkemään, mutta odotan, että Charlie on sivussa vähintään pari kuukautta. Se on sääli, koska Charliella oli todella hyvä vaihe.
Pellegrino sanoi myös, että Austinin loukkaantuminen avaa erinomaisen mahdollisuuden Shane Longille ja Manolo Gabbiadinille.
– Tämä oli jotain, mitä tapahtuu, mutta hyvä uutinen Shanelle ja Manololle on se, että he tulevat saamaan enemmän minuutteja ja se on mahdollisuus heille.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen