Man United jäi maaleitta kotonaan Southamptonia vastaan – Chelsean taakse taulukossa
Kuva: Getty Images
Lauantain Valioliiga-pelit saateltiin päätökseen Old Traffordilla, jossa Manchester Unitedin vieras Southampton ei onnistunut maalinteossa – samoin kävi isännille.
Vieraitten manageri Mauricio Pellegrino oli tehnyt merkittävän muutoksen avaukseen; Alex McCarthy otti paikan maalilla heikkoa kautta pelanneen Frasier Forsterin sijasta.
Ensimmäinen maalitilanne nähtiin isäntien päädyssä, kun Ashley Young roikkui puolustuslinjassa täysin liian alhaalla. Southampton sai James Ward-Prowsen toimesta pallon todella lähelle alakulmaa – David De Gea venytti sormenpäillään torjunnan.
Lähes välittömästi maalitilanteen jälkeen Romelu Lukaku sai iskun päähänsä puskutilanteessa, eikä pystynyt jatkamaan peliä. Ottelu oli keskeytyksissä useita minuutteja, kun belgialaisen päätä tuettiin paareille, joilla kolossi lopulta kannettiin kentältä. Vakavan näköisesti loukkaantuneen kärjen korvasi Marcus Rashford. Zlatan Ibrahimovic ei ollut tänään kokoonpanossa lainkaan.
Ikävän loukkantumistilanteen lisäksi kentällä ei paljoa ensimmäisen puolen tunnin aikana seisoskeltu – tilanteita nähtiin molemmissa päädyissä.
De Gea’s a joke. He makes more saves with his feet than most keepers make with their hands.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi



