Arvostettu valmentaja jättää Liverpoolin – siirtyy Hollantiin päävalmentajaksi

Liverpoolin edustusjoukkueen kehitysvalmentaja Pepijn Lijnders jättää tehtävänsä ja siirtyy hollantilaisen NEC Nijmegenin päävalmentajaksi maan toiselle sarjatasolle.
Lijndersin työnkuvaan kuului toimia linkkinä seuran lupaavimpien junioreiden ja Jürgen Kloppin valmentaman ykkösjoukkueen välillä.
Hollantilaisvalmentaja liittyi Liverpooliin vuonna 2014 portugalilaisesta Portosta, jossa hän työskenteli seitsemän vuoden ajan. Hänet nimitettiin aluksi Liverpoolin akatemian alle 16-vuotiaiden vastuuvalmentajaksi, mutta vuoden jälkeen hänet ylennettiin nykyiseen tehtäväänsä, jossa hänen vastuunsa kasvoi entisestään Kloppin tultua manageriksi vuonna 2015.
Klopp povasi jo viime keväänä Lijndersin siirtyvän päävalmentajaksi tulevaisuudessa, mutta nyt kun hänen ennustuksensa toteutuu, on Liverpool-manageri myös luonnollisesti pettynyt.
– Niin monet eri tunteet pulpahtavat pintaan, kun puhutaan siitä, että Pep jättää meidät, kommentoi Klopp Liverpoolin verkkosivuilla.
– Ensinnäkin olen musertunut, että menetämme niin tärkeän jäsenen valmennusryhmästämme ja niin mahtavan ihmisen.
– Mutta sitä helpottaa se fakta, että olen erittäin innoissani siitä, että hän on saanut tämän fantastisen mahdollisuuden. Vaikka kuinka haluaisimme pitää hänet täällä meillä, niin emme voi seistä hänen tiellään tällaisen tilaisuuden tullessa eteen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”