Somekampanjalle onnistunut päätös: FA Cup -sankari sai koiran ja nimesi sen Arsenalin mukaan
Kuva: Getty Images
Nottingham Forest yllätti Valioliiga-seura Arsenalin FA Cupissa sunnuntaina 4-2-lukemin. Yksi joukkueen suurimmista sankareista oli kaksi maalia tehnyt laitapuolustaja Eric Lichaj.
Kaksi osumaa samassa ottelussa on jo harvinainen ja hieno saavutus puolustajalle, mutta mahdollisuus hattutemppuunkin oli, sillä Lichaj yritti päästä ampumaan jompaakumpaa joukkueensa kahdesta rangaistuspotkusta. Kolmas osuma olisi tuonut hänelle onnea tietenkin kentällä, mutta myös sen ulkopuolella.
– Vaimoni sanoi, että jos teen milloin tahansa kauden aikana hattutempun, saan koiran. Siksi yritin päästä ampumaan rankkarin, Lichaj kertoi pelin jälkeen The Timesille.
Rangaistuspotkut laukoivat kuitenkin onnistuneesti Ben Brereton ja Kieran Dowell.
Lichaj’n kommenttien jälkeen somessa alkoi #GetEricADog niminen kampanja, jonka tarkoituksena oli saada puolustajan vaimo suostumaan koiran hankintaan vaikka kolmas osuma jäikin tekemättä.
Nyt Lichaj julkaisi Twitter-tilillään kuvan, joka paljasti kampanjan onnistuneen. Puolustaja sai koiransa ja nimesi sen sunnuntain vastustajaan viitaten Gunneriksi.
Wanted to show everyone the newest member of the Lichaj family.... Gunner. Thank you everyone for for pushing @KatPerko in the right direction! #erichasadog
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
