Sky: Valioliigaseurat sopuun hyökkääjän siirtosummasta – hinta vajaa 15 miljoonaa euroa
Kuva: Getty Images
Valioliigan Crystal Palace ja West Ham ovat päässeet sopuun Diafra Sakhon siirtosummasta. Asiasta kertoo Sky Sports.
The Telegraph -lehden mukaan Sakho oli jo eilen Palacen lääkärintarkastuksessa. Skyn mukaan lääkärintarkastus on vasta edessä. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että siirron toteutuminen on hyvin lähellä. Summa on Skyn mukaan 10-12 miljoonaa puntaa (11-14 miljoonaa euroa).
Palace on saamassa Sakhosta talven ensimmäisen hankintansa. Joukkueen päävalmentaja Roy Hodgson sanoi hiljattain, että joukkue tavoittelee jopa kuutta tai seitsemää uutta pelaajaa tammikuun aikana.
West Ham lienee ihan tyytyväinen Sakho-kauppaan. Hyökkääjä ostettiin seuraan viidellä miljoonalla eurolla kesällä 2014. Parhaalla kaudellaan (2014-15) Sakho on tehnyt kymmenen valioliigamaalia. Kaiken kaikkiaan maaleja on syntynyt 71 ottelussa 24.
Tällä kaudella 28-vuotias hyökkääjä on tehnyt neljä maalia 17 ottelussa. Peliaikaakin on tosin tullut hyvin niukasti, yhteensä vain 450 minuuttia. Kaiken lisäksi Sakhon sopimus olisi päättynyt tähän kauteen, joten Hammers saa pelaajasta yllättävänkin suuren siirtosumman.
LUE MYÖS:
- Luka Modric puhui kariutuneesta Chelsea-siirrostaan: ”Tottenham oli todella jyrkkä minua kohtaan”
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Näin Arne Slot kommentoi Liverpoolin tuoreinta pistemenetystä
- Unai Emery paljasti: Aston Villan ykköshyökkääjä kärsinyt polvikivuista jo pitkään
- Ex-pelaaja uskoo: Huippuvalmentaja jättää Fulhamin
- Sky: Tottenham kiinnostunut Bournemouth-tähdestä – hintalappu selvillä
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Aston Villa nousi Valioliigassa jo kolmanneksi – Arsenal väänsi voiton Brentfordista
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa

- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Sky: Tottenham kiinnostunut Bournemouth-tähdestä – hintalappu selvillä
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Näin Arne Slot kommentoi Liverpoolin tuoreinta pistemenetystä
- Ex-pelaaja uskoo: Huippuvalmentaja jättää Fulhamin
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen