MEN: Man Cityn seurajohto luvannut Guardiolalle huippuhyökkääjän kesällä – La Liga -tähti yksi vaihtoehdoista
Kuva: Getty Images
Manchester City on tuoreimpien tietojen mukaan jäämässä paikallisvastustajalleen kakkoseksi kilpailussa Alexis Sánchezista. Syynä tähän pidetään sitä, ettei Cityn seurajohto ole Arsenalin kanssa samaa mieltä pelaajan arvosta suhteutettuna hänen sopimustilanteeseen.
Pep Guardiolan ei siis oleteta saavan lisää hyökkäysvoimaa tammikuun siirtoikkunan aikana, mutta Manchester Evening News kertoo, että Man Cityn seurajohto on luvannut valmentajalle laadukkaan hyökkäyspään vahvistuksen kesän siirtomarkkinoiden auetessa.
Lähde nostaa esiin yhden nimen, jonka se kertoo kiinnostavan Guardiolaa kovasti: Atlético Madridin Antoine Griezmann, jonka perässä katalonialaisvalmentaja on ollut ennenkin.
Lähtöhuhut ovat ympäröineet Griezmannia jo pitkään. Cityn lisäksi myös Man United ja Barcelona ovat yhdistetty ranskalaishyökkääjään, mutta lähteen mukaan Barcelonan kiinnostus on hieman lopahtanut Philippe Coutinhon siirron seurauksena ja Unitedin kohdalla tilanteen uskotaan olevan sama, jos he saavat hankittua Sánchezin.
Griemzannilla uskotaan olevan noin 100 miljoonan euron ulosostoklausuuli.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin