Everton-luotsi Sam Allardyce joukkueensa suurimmista tähdistä: ”En voi heittää heitä yhtä aikaa kentälle”
Kuva: Getty Images
Kun Everton taisteli lauantaina kotikentällään 1-1 -tasapelin häntäpään West Bromwichia vastaan, joutui joukkueen tunnetuin pelaaja ja suurin tähti Wayne Rooney aloittamaan ottelun vaihtopenkillä. Toffeesin tasoitus syntyi kuitenkin vasta Rooneyn tultua vaihdosta sisään, Oumar Niassen volleysta.
Evertonin manageriksi kesken kauden pestettu Sam Allardyce totesi myöhemmin, että Rooney ja toinen joukkueen suuri tähti, islantilainen Gylfi Sigurdsson, aiheuttavat hänelle peluutusongelman. Kaksikko liikkuu ”Big Samin” mukaan niin verkkaisesti, ettei hän voi peluuttaa heitä yhtä aikaa.
– Sanoin viime viikolla, ettei joukkueessa ole tarpeeksi jalkoja, ja että meidän on oltava nopeampia, Allardyce kertasi Guardianille.
– Kohensimme asiaa Theo Walcottin ja sairastuvalta palaavan Yannick Bolasien avulla, mutta keskikentällä on pakko pystyä ravaamaan kunnolla. Rooney ja Gylfi ovat yhdessä kaksi hyvin ovelaa ja lahjakasta pelaajaa, mutta liikkuvuus ei ole heidän vahvuutensa.
– Siksi joudun tekemään isoja päätöksiä, kumpi heistä pelaa missäkin ottelussa. Gylfi on minusta ollut hieman pimennossa pelatessaan vasemmalla, joten peluutan häntä mieluummin hänen mielipaikallaan keskellä ja katson, mihin hän pystyy.
– Joukkueena me olemme liian hitaita. Sen asian kanssa joudun elämään kauden loppuun asti, Allardyce naulaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä